Andienflamingo (Phoenicoparrus andinus) on Etelä-Amerikassa elävä flamingolintu. Se pesii ja ruokailee Andien suolaisilla ja emäksisillä vuoristojärvillä. Laji on flamingoista harvalukuisin.
Andienflamingo kasvaa 1–1,4 metrin korkuiseksi. Sen siipiväli on 1–1,6 metriä ja paino 1,5–4,1 kiloa. Sen ruumiinmuoto on muiden flamingojen kaltainen. Sen jalat ja kaula ovat pitkät. Pitkä, alaspäin kaartuva nokka on tyvestä keltainen, päästä musta. Höyhenys on pääosin vaalean pinkin värinen. Etenkin yläruumis on heleän värinen. Päässä, kaulassa, rinnan yläosassa ja peitinsulissa on viininpunainen sävy. Käsisulissa on mustat laikut, jotka muodostavat kolmion muotoisen kuvion, kun siivet ovat suljettuina. Nuoret linnut ovat harmaita, ja niillä on hyvin juovikas selkäpuoli. Jaloissa on kolme eteenpäin osoittavaa varvasta. Andienflamingo on ainoa flamingo, jolla on keltaiset jalat ja punainen täplä sierainten välissä.
Andienflamingoja tavataan pääosin vain Perun, Chilen, Bolivian ja Argentiinan Andeilla. Pieni noin 100 yksilön populaatio elää myös alangolla Laguna Mar Chiquitassa, Argentiinassa. Brasiliassa se on pelkkä vierailija. Laji pesii yhteensä noin kymmenellä alueella, joista erityisesti Laguna Coloradassa ja muilla Lounais-Bolivian suolajärvillä, sekä Salar de Atacama -järvellä Chilessä ja Laguna de Salinas -järvellä Perussa. Andienflamingot hankkivat ravintonsa 2300–4500 metrin korkeudessa sijaitsevista emäksisistä suolajärvistä, joiden suolapitoisuus on 10 kertaa suurempi kuin merissä. Alueelle on usein tunnusomaista hyvin niukka kasvillisuus. Andienflamingo liikkuu pääasiassa järvien laguuneissa, joissa on pehmeäsedimenttinen pohja. Talveksi flamingot voivat laskeutua alemmas vuoristoon etsimään ravintoa. Andeilla pesii myös chilen- ja punanflamingoja, mutta andienflamingo tulee toimeen monipuolisemmassa ympäristössä kuin sukulaisensa.
Andienflamingot ovat parvilintuja, jotka voivat kerääntyä kymmenien tuhansien lintujen parviksi. Aggressioita tiedetään olevan vain pesiään vartioivien koiraiden välillä. Lajilla on monia viestintätapoja. Se voi muun muassa tervehtiä pariaan levittämällä siipiään näyttäen värejään. Lisäksi se voi myös ojentaa kaulansa ja kääntää pyrstöään ylös. Andienflamingot ääntelevät usein. Pitääkseen parvensa koossa ne päästävät hanhen törähtelyä muistuttavaa ääntä. Ne myös murahtelevat parittelun ja aggressioiden aikaan. Laji on päiväaktiivinen. Andienflamingot liikkuvat vuoden ympäri laguuneissa lammissa etsimässä ruokaa. Talveksi ne voivat laskeutua alempien korkeuksien järville.
Andienflamingolla on vain vähän luontaisia vihollisia. Eteläamerikankettuihin kuuluva culpeo saattaa viedä munia ja vastakuoriutuneita poikasia. Myös petolinnut voivat saalistaa nuoria yksilöitä.
Andienflamingon pääravintoa ovat mikroskooppisen pienet yksisoluiset piilevät, joita flamingot siivilöivät vedestä. Ravinnoksi kelpaavat myös sinilevät eli syanobakteerit kuten Spirulina-suvun levät. Flamingot ruokailevat pitämällä nokkaansa ylösalaisin veden- tai sedimentinpinnalla ja siivilöivät vettä nokkansa läpi, jossa on harjamainen siiviläjärjestelmä. Jäykkä kieli toimii mäntänä.
Andienflamingot ovat yksiavioisia. Ne pesivät suurissa, jopa tuhansien yksilöiden yhdyskunnissa, joissa voi pesiä myös kaksi muuta Andeilla pesivää flamingolajia. Pienimmissäkin yhdyskunnissa pesii noin 50 paria. Parittelu tapahtuu useimmin sadekaudella, sekä joulu-tammikuussa. Pesä rakennetaan kokonaan mudasta. Flamingot kaapivat nokallaan mutakasoja, jotka ne tasoittavat jaloillaan. Tämän jälkeen ne tekevät kasan päälle suppilomaisen kuopan. Ne kaivavat pesän ympärille myös pienen vallihaudan. Pesät ovat lähellä toisiaan, ja ovat tavallisesti noin 30 sentin korkuisia. Naaras muni pesään yhden seitsemän sentin pituisen vaaleanpinkin munan, joka painaa keskimäärin 113–141 grammaa. Molemmat vanhemmat osallistuvat haudontaan ja poikasten hoitoon. Munien haudonta-aika on 27–31 päivää.
Poikasilla on vaaleanharmaa untuvapeite. Niitä ruokitaan maitomaisella eritteellä, joka on peräisin vanhempien ylemmästä ruoansulatuselimistöstä. Untuvikot viipyvät pesässä ensimmäiset 5–8 päivää, kunnes ne kerääntyvät omiin poikasryhmiinsä, joihin voi kuulua satoja poikasia. Poikasryhmistä huolehtii muutama aikuinen flamingo. Kuuden viikon ikäisinä ne pystyvät jo suojelemaan itseään, mutta vanhemmat ruokkivat niitä vielä useita kuukausia. Niitä ruokitaan vielä silloinkin, kun poikaset ovat saaneet aikuiselle tyypillisen veden suodatukseen soveltuvan nokan. Poikaset itsenäistyvät 6–10 kuukauden ikäisinä. Andienflamingot saavuttavat sukukypsyyden 3-6 vuoden iässä, jolloin ne saavat aikuisen höyhenpuvun.
