Helmikardinaaliahven (Pterapogon kauderni) on pienikokoinen kardinaaliahveniin kuuluva ahvenkala, joka on suosittu meriakvaariokala. Se kasvaa noin kahdeksan senttimetriä pitkäksi, ja sen vartalo on pyöreähkö ja evät korkeat. Väritys on tumman ja vaaleanharmaan pystyraitainen. Nimensä helmikardinaaliahven on saanut hohtavista helmimäisistä pilkuista.
Kutuaikana koiraan leukaperät jykevöityvät, sillä koiras hautoo mätiä ja pitää vielä kuoriutuneitakin poikasia suussaan. Helmikardinaaliahvenia elää luonnossa Banggain saaristossa ja Sulawesin rannikolla 0,5–4,5 metrin syvyydessä. Lajia pidetään erittäin uhanalaisena, ja akvaarioihin pyydetään vuosittain jopa 900 000 yksilöä.
Helmikardinaaliahven kasvaa noin kahdeksan senttimetriä pitkäksi. Sen vartalo on pyöreähkö, evät kapeat ja korkeat. Pohjaväri on tumman ja vaaleanharmaan pystyraitainen. Laji on saanut nimensä hohtavanvalkoisista, helmimäisistä pilkuista, joiden avulla se on helppo tunnistaa. Etummainen selkäevä on melko lyhyt ja jäykkä, takimmainen pitkä, ja sen yläpäässä on lyhyt viirimäinen uloke. Rintaevät ovat leveät, ja niissä on mustalla pohjalla valkeita pilkkuja. Pyrstö on kaksihaarainen, ja sen kapeiden tummien haarojen reunoja korostavat valkeat pilkut.
Kutuaikana koiraan leukaperät kasvavat jykevämmiksi, bulldoggimaisiksi. Koko sen suualueen muoto muuttuu, kun se valmistautuu pitelemään suussaan noin viittäkymmentä kolmemillistä mätimunaa ja myöhemmin lähes sentin mittaisia poikasia. Muuten sukupuolten välillä ei ole ulkoisia eroja.
Helmikardinaaliahven on Pterapegon-suvun ainoa laji.
Helmikardinaaliahven elää luonnossa Banggain saaristossa Indonesiassa ja lisäksi kahdessa muussa paikassa Sulawesin lähivesillä, minne se on istutettu. Lajin koko levinneisyysalue on vain 5 500 km². Se koostuu 17 suuren ja kymmenen pienen saaren lähivesistä. Saarilla on rantaviivaa yhteensä 426 kilometriä. Laji elää lähellä rantaa 0,5–4,5 metrin syvyydessä.
Helmikardinaaliahvenet elävät usein Enhalus acoroides -meriruohon tai pitkäpiikkisten Diadema setosum -merisiilien lähellä. Eräässä tutkimuksessa 51 prosenttia populaatioista eli koralliriutoilla, 35 prosenttia meriruohoniityillä ja 14 prosenttia avoimilla hiekka- tai sorapohjaisilla alueilla. Lembehin salmessa on riutta, jossa helmikardinaaliahvenet elävät merisiilien lisäksi Catalaphyllia- ja Heliofungia-korallien pyyntilonkeroiden lomassa.
Luonnossa helmikardinaaliahvenparvet pysyttelevät usein pitkäpiikkisten Diadema setosum -merisiilien lähellä. Vaaran uhatessa nuoret kalat sujahtavat merisiilin piikkien lomaan. Jotkut yksilöt voivat käyttää suojapaikkoinaan myös merivuokkoja. On arveltu, että ne syövät ilmeisesti eläinplanktonia ja pikkuisia vapaasti uivia äyriäisiä öiseen aikaan. Toisten arvioiden mukaan kalat syövät myös pitkin päivää.
Helmikardinaaliahvenet elävät luonnossa 1–2-vuotiaiksi, akvaariossa korkeintaan neljä vuotta. Niiden poikueet ovat pieniä (50–90 mätimunaa), mutta kala voi kutea useita kertoja vuodessa ja aloittaa jo melko nuorena (noin 10 kk vanhana). Kun helmikardinaaliahvenpari on kutenut, koiras kerää mädin suuhunsa ja hautoo ensin mätiä ja sitten pieniä poikasia. Se pidättäytyy syömästä mitään yli kolmen viikon ajan ennen kuin laskee poikaset uimaan.
Mätimunien halkaisija on noin kolme milliä. Ne takertuvat toisiinsa liimamaisella aineella. Poikaset kuoriutuvat 19–20 päivän kuluttua, mutta koiras pitää niitä suussaan vielä 6–10 päivää. Se laskee ne vapaiksi yleensä öiseen aikaan, ja silloin poikaset ovat jo noin kahdeksan millimetriä pitkiä. Tällaista käytöstä ei ole tavattu millään muulla meressä elävällä kalalajilla.
Lisääntymistapa on vaikuttanut myös kalalajin uhanalaisuuteen. Monet muut kalalajit leviävät pieninä poikasina planktonin joukossa merivirtojen mukana uusille alueille, mutta pienet helmikardinaaliahvenet pysyttelevät isänsä suussa ja muuttavat siitä sitten läheisen merisiilin piikkien suojaan. Toisaalta poikaset ovat varsin isoja lähtiessään liikkeelle, joten niiden kasvattaminen vankeudessa on helpompaa kuin monien avovedessä kutevien lajien.
Helmikardinaaliahven syö lihapitoista ruokaa. Luonnossa sen ruokavalioon kuuluu eläinplankton ja pienet saaliseläimet 0,1 millimetrin mittaisista planktonöttiäisistä aina puolitoistasenttisiin pikkukaloihin. Luonnossa eläneiden yksilöiden ravinnosta analysoitiin lähes 80 prosenttia hankajalkaisia.
Helmikardinaaliahven ei näyki koralleja, joten se sopii myös riutta-akvaarioihin. Sen sijaan se saattaa olla aggressiivinen toisia suunnilleen samankokoisia kaloja kohtaan, joten sitä ei kannata yrittää pitää parvena liian pienissä altaissa. Kalojen on havaittu olevan aluksi suvaitsevaisia, jopa arkoja, mutta kun ne tutustuvat ympäristöönsä, niistä tulee selvemmin reviiritietoisia, ja ne saattavat alkaa uhitella toisilleen. Vaikka kalojen ulkonäössä ei ole sukupuolieroja, on havaittu, että sukukypsät koiraat tunnistavat kohtaamansa yksilön sukupuolen, ja esittävät soidinkäytöstä: naaraalle ne venyttelevät poskipussejaan osoittaen olevansa hyviä isiä, kun taas toisille koiraille ne esittelevät voimiaan.
Akvaariokalojen ravintona pakastettu ja elävä ruoka on etusijalla, kaikki yksilöt eivät huoli kuivahiutaleita. Tärkeitä rasvahappoja ovat omega-3-happoihin kuuluvat EPA ja DHA. Kalojen luontaisessa ympäristössä veden lämpötila on 28–31 °C.
Akvaarioteollisuus pyydystää joka vuosi arviolta jopa 900 000 helmikardinaaliahventa. Lajin populaatiot eivät kestä tätä enää kauan, joten luonnonsuojelijat ovat vaatineet, että luonnonkannat jätettäisiin rauhaan ja akvaarioihin menevät yksilöt kasvatettaisiin tarhoissa.
