Beluga
Maitovalas eli beluga (Delphinapterus leucas) on toinen sarvivalaiden heimon kahdesta lajista, ja sukunsa ainoa.
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että nimitys beluga vahvistettaisiin tämän lajin ensisijaiseksi suomenkieliseksi nimeksi.
Pä
PäiväeläimetLi
LihansyöjäNi
NilviäissyöjäKa
KalansyöjätVe
VesieläimetEs
Esiyksilölliset eläimetNo
NomadiSe
SeurakuntaVi
ViviparousPe
PetoeläimetLa
Laumassa metsästävätLu
LuonnonvarainenPo
PolygynyEr
Erittäin sosiaalinenMi
MigraatioB
alkaaKa
Kanadan maakunnan eläimetLu
LumikkiMaitovalas on keskikokoinen valas, se kasvaa 3–6-metriseksi ja painaa 1–1,3 tonnia. Useimmat yksilöt jäävät kuitenkin vain kolmen metrin mittaisiksi. Sillä on suhteellisen lyhyt kuono ja vähän hampaita. Ylä- ja alaleuassa on kummallakin puolella 8–10 vahvaa, lyhyttä, kartion muotoista hammasta. Valaan selkäevä on surkastunut miltei pois näkyvistä, ja rintaevätkin ovat suhteellisen pienet. Sillä on selkeästi erottuvassa kaulassaan hyvin joustavat selkänikamat ja niskalihakset, jonka ansiosta se kykenee kääntelemään päätään liikuttamatta koko kehoaan, toisin kuin esimerkiksi pullokuonodelfiini. Vaikka täysikasvuinen maitovalas onkin valkoinen, poikanen on syntyessään maksanruskea ja muuttuu kasvaessaan tummanharmaaksi. Valkoisen värinsä se saa viimeistään noin kuusivuotiaana.
Maitovalaita tavataan pääasiassa Pohjoisella jäämerellä, joskus kuitenkin lämpimilläkin vesillä, Pohjois-Amerikan itärannikolla ja Japanin edustalla. Ne voivat toisinaan nousta jokiinkin esimerkiksi kalastamaan.
Maitovalaskantoja on pohjoisella merialueella useampia. Suurimmat kannat ovat Beringinmerellä, Beaufortinmerellä ja Hudsoninlahdella. Kesäaikana maitovalaita esiintyy runsaasti muun muassa Vienanmerellä. Vienanmeren kanta on suhteellisen pieni eikä sen talvehtimisalue ole täysin selvitetty; kuitenkin naaraat poikasten kanssa lähtevät elokuussa pohjoiseen, iäkkäät urokset tavallisesti hieman myöhemmin. Talvisin populaation yksilöitä on jopa Novaja Zemljalla asti, jossa meri on avoinna vähintään tammikuulle.
Maitovalaita on vieraillut useita kertoja myös Suomen aluevesillä, sekä Suomen- että Pohjanlahdessa. Kirjattuja havaintoja on 1860-luvulta lähtien sekä yksinäisistä valaista että usean yksilön parvista. Toistaiseksi viimeisin Suomen vesillä poikennut maitovalas nähtiin Perämerellä, Hailuodon edustalla kesällä 1986.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut maitovalaan lajina elinvoimaiseksi. Alaskan Cook Inletissä elävä populaatio on kuitenkin äärimmäisen uhanalainen.
Maitovalaat ovat laumaeläimiä. Naaraiden parvissa on tyypillisesti kymmenkunta jäsentä: johtava vanha emovalas eli matriarkka ja sen eri ikäisiä jälkeläisiä. Urokset elävät usein omissa 3–15-päisissä ryhmissään.
Maitovalasta kutsutaan joskus ”merten kanarialinnuksi” sen erikoisen ja monipuolisen ääntelyn vuoksi. Ääntely on hyvin voimakasta ja kuuluu vedenpinnan yläpuolellekin. Valaiden keskinäisen kommunikoinnin lisäksi ääniä käytetään kaikuluotaamiseen ja jäässä olevien hengitysreikien etsimiseen. Myös pelkkä maitovalaan hengitys aiheuttaa visertävän äänen.
Kääntyvän pään vuoksi maitovalas voi uida valaaksi varsin matalassakin vedessä. Toisaalta sitä on tavattu jopa yli kilometrin syvyydessä, ja se voi olla sukelluksissa jopa 30 minuuttia.
Maitovalaat syövät ennen kaikkea kalaa, mutta myös erilaisia meren selkärangattomia. Ne saalistavat yleensä rannikkovesissä.
Maitovalasnaaras kantaa hieman toista vuotta ja synnyttää huhtikuun tienoilla. Poikanen on syntyessään tumma ja saa aikuisiän vaalean värinsä vasta useamman vuoden ikäisenä. Valaan syntymäpaino on noin 80 kiloa. Naaras imettää noin kahteen vuoteen asti.
Maitovalaan ja sarvivalaan on todettu voivan risteytyä keskenään luonnonoloissakin.
Maitovalas voi elää 50-vuotiaaksi.
