Harmaapääsirkku (Schoeniclus spodocephala) on Kaukoidässä esiintyvä varpuslintu, joka harvoin harhautuu Eurooppaan.
Linnun pituus on noin 16 senttiä eli se on suunnilleen pajusirkun kokoinen. Juhlapukuisen koiraan pää on tummanharmaa. Nokan ja silmän välissä on kellanvihreitä ja mustia höyheniä. Selkäpuoli on ruskea, mustaviiruinen. Yläperä on ruskea ja pyrstö tummanruskea. Alapuolen höyhenpuku on kellanvaalea epäselvin tummin viiruin. Tukeva nokka on vaalean punertava. Naaras ja nuori lintu ovat alapuolelta voimakkaan viiruisia eikä niillä ole tummanharmaata päätä.
Harmaapääsirkku elää ja lisääntyy Kaukoidässä: eteläisestä Siperiasta Kiinan ja Japanin pohjoisosiin. Se on muuttolintu, joka talvehtii Intian koillisosissa, eteläisessä Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa. Euroopassa sitä tavataan hyvin harvoin. Suomessa se on tavattu kaksi kertaa, ensimmäisen kerran 2. marraskuuta 1981 Dragsfjärdin Vänössä ja toisen kerran Paraisilla, Jurmon saaressa 10. toukokuuta 2020. Lajin kanta on maailmanlaajuisesti elinvoimainen.
Harmaapääsirkun elinympäristöä ovat pensaikot ja metsät kosteikkojen äärellä.
Harmaapääsirkku on siemensyöjä. Poikasia ruokitaan myös hyönteisillä ja muilla pienillä selkärangattomilla.
Harmaapääsirkun pesä sijaitsee maassa tai matalalla puussa tai pensaassa. Munia on tavallisesti 4 tai 5.