Villasaksirapu eli kiinanvillasaksirapu (Eriocheir sinensis) on taskurapuihin kuuluva, raajoineen jopa 15 senttimetrin mittainen äyriäinen, jonka voi parhaiten tunnistaa saksien nukkamaisesta karvapeitteestä. Koirailla karvoitus on pidempää kuin naaraalla. Kookkaiden yksilöiden kilpi on 7–9 senttimetrin levyinen. Suurimmalla Suomessa tavatulla yksilöllä kuoren leveys oli 8,5 senttimetriä.

Alkuperäalueellaan Kiinassa villasaksirapua arvostetaan ravintona ja kasvatetaan vesiviljelyssä, ja sitä myös viedään Saksasta Kiinaan. Muuten Euroopassa sitä pidetään haitallisena, koska se vaikeuttaa kalastusta takertumalla verkkoihin ja kaivaa jokivarsissa koloja maapatoihin, mikä voi aiheuttaa sortumia ja eroosiota.

Raadonsyöjä

Ovipaarinen

alkaa

Jakelu

Maantiede

Villasaksiravun alkuperäistä esiintymisaluetta on Aasian itärannikko Venäjän kaukoidästä Etelä-Kiinaan. Sieltä se on levinnyt laivaliikenteen mukana Eurooppaan, Välimerelle ja Pohjois-Amerikkaan. Sitä pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.

Villasaksirapu kulkeutui Kiinasta Eurooppaan, jossa se havaittiin ensi kertaa vuonna 1912. Suomen rannikolla ensimmäinen yksilö tavattiin Viipurinlahdella vuonna 1933, Perämerellä ensimmäiset havainnot tehtiin 1950-luvulla. Villasaksirapuja on vuodesta 1999 lähtien tavattu satunnaisesti myös Saimaasta, minne ne ovat tulleet Saimaan kanavaa pitkin. Suomessa villasaksirapuja tavataan nykyään vuosittain, eniten etelärannikolla. Täältä saatavat villasaksiravut ovat todennäköisimmin tulleet laivaliikenteen mukana useimmiten Pohjanmereltä, sillä laji vaatii lisääntyäkseen korkeampaa suolapitoisuutta (>26 ‰) kuin mitä Itämeressä esiintyy, eikä se siis kykene muodostamaan pysyvää kantaa Suomen vesistöissä. Suomen vesialueilla ei siksi ole tavattu lainkaan lajin poikasia, vaan kaikki yksilöt ovat olleet täysikasvuisia.

Villasaksirapu elää joissa ja järvissä, ja sen elinkiertoon kuuluu vaeltaminen makean veden ja jokisuiden murtoveden välillä. Jokien suilla kuoriutuneet toukat elävät meressä tai murtovedessä ensimmäisen elinvuotensa, ja lähtevät sitten vaeltamaan jokia pitkin jopa satojen kilometrien päähän sisämaahan. Lisääntymiskykyisiksi tultuaan ravut palaavat jokisuiden murtovesiin. Pohjanmereen laskevissa joissa on ollut aika ajoin villasaksiravun massaesiintymisiä, esimerkiksi Haveljoessa vuonna 1932 ja Elbejoessa 1990-luvun lopulla.

Laji pystyy liikkumaan myös maalla.