Arokettu
Korsakki eli arokettu (Vulpes corsac) on pääosin Aasian aroilla elävä koiraeläin. Laji on melko pienikokoinen ja syö etenkin jyrsijöitä. Se on suosittu metsästyskohde eikä ole uhanalainen.
Korsakki on 50–60 sentin pituinen ja 2,5–5 kilon painoinen. Sen häntä on 22–35 sentin pituinen ja hartiakorkeus on 30 senttiä. Se on hieman kettua pienempi, mutta sen jalat ovat pidemmät ja kuono lyhyempi. Korsakilla ei ole myskirauhasta. Korvat ovat suuret ja suippokärkiset. Turkki on tuuhea, ja sen väri vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Uusi kesäturkki on punertava, mutta talviturkissa on leveä hopeanvärinen rengas ennen tummaa karvankärkeä. Kokonaisväri on punaruskea, paikoin harmahtavan valkoinen. Alaleuka on valkoinen. Korsakin hampaat ovat pienet. Aisteista kuulo, näkö ja haju ovat erinomaiset.
Korsakkia tavataan Keski-Aasiassa ja Venäjän Euroopan puoleisessa osassa. Keski-Aasiassa se elää Turkmenistanin, Uzbekistanin, Tadžikistanin, Kazakstanin, Koillis-Iraniin, Afganistaniin, Tiibetin ja Etelä-Siperian alueella. Euroopan puolella sen levinneisyys ulottuu Samaran alueelle, Tatarstaniin ja Kaukasiaan ja joskus jopa Ukrainaan ja Azerbaidžaniin. Sitä tavataan erillisenä kantana myös Mongoliassa, Pohjois-Kiinassa ja Baikalin alueella Venäjällä. Suuret kannanvaihtelut ovat lajilla tavallisia: korsakit vaikuttavat joskus häviävän lähes tyystin joiltain alueilta, mutta ajan mittaan niiden määrä alkaa taas kasvaa.
Levinneisyysalueen eri osissa elävät korsakit jaetaan nykyisin kahteen alalajiin. Aiemman luokituksen mukaan alalajeja oli kolme.
Korsakin pääasiallista elinympäristöä ovat arot, puoliaavikot ja aavikot. Se karttaa vuoristoja, metsiä ja tiheitä pensaikkomaita. Se ei myöskään viihdy alueilla, joilla lumen syvyys nousee yli viidentoista sentin. Pohjoisessa elävät korsakit muuttavat talveksi etelämmäksi ja palaavat keväällä takaisin.
Korsakki on hyvin sosiaalinen laji. Se saalistaa pieninä ryhminä, jonka jäsenet elävät saman reviirin alueella ja samoissa koloissa. Näiden ryhmien uskotaan olevan perheitä. Korsakkien kolot eivät yleensä ole niiden itse kaivamia, vaan ne on vallattu esimerkiksi murmeleilta. Ketut saattavat kuitenkin laajentaa koloa hieman itsekin. Korsakit ovat kuitenkin paljolti kiertolaisia. Ne vaeltavat etenkin silloin, kun ruokaa on paljon. Korsakit ovat yöaktiivisia ja hyviä kiipeilijöitä.
Korsakkien tärkeintä ravintoa ovat jyrsijät. Ne syövät myös paljon hyönteisiä, kuten heinäsirkkoja, ja jonkin verran piiskujäniksiä, lintuja, kasveja, liskoja ja sammakkoeläimiä. Korsakki pyydystää jyrsijän loikkaamalla ilmaan ja putoamalla sieltä saaliin kimppuun. Suuret korvat auttavat kuulemaan piilottelevan saaliin liikkeet ja paikantamaan sen.
Korsakkien kiima-aika on tammi-maaliskuussa. Kantoaika kestää 50–60 vuorokautta. Pentuja on kerrallaan tavallisesti 2–6, mutta joskus jopa 11. Ne painavat syntyessään 50–80 grammaa. Niitä imetetään ainakin kuukausi. Urokset saattavat osallistua pentujen hoitoon, mutta asiasta ei ole varmuutta. Uroksilla on kuitenkin keskinäisiä yhteenottoja lisääntymiskauden aikana.
