Sarviromisko (Anhima cornuta) on suurikokoinen eteläamerikkalainen romiskojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on sukunsa Anhima ainoa laji. Sillä on päässään pitkä sarvi, josta se on saanut nimensä.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Fo
FolivoreKa
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Li
Liitävät eläimetLiitäminen on lentämistä käyttämättä omaa voimanlähdettä. Esimerkiksi liidokki voi lentää pitkiäkin matkoja.Lentolaitteen liitäessä t...
Tä
TähystysMa
MaanpäällinenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Se
SeurakuntaOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Yk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
So
Sosiaaliset eläimetEi
Ei siirtolainenH
alkaaSarviromisko on suuri ja raskasrakenteinen lintu, sukupuolet ovat samannäköiset. Lintu painaa keskimäärin 3,15 kilogrammaa, korkeus on 71–94 senttimetriä ja siipien kärkiväli keskimäärin 1,7 metriä.
Väriltään sarviromisko on pääosin musta. Päälaella on valkeita höyheniä, alakaula ja ylärinta ovat valkokirjavat valkoisten mustapäisten höyhenten ansiosta ja vatsa on valkoinen. Nokka on koukkupäinen, lyhyt ja muistuttaa kanan nokkaa. Väriltään se on musta tai ruskehtava. Silmät ovat väriltään keltaisesta oranssiin. Siivissä on valkoisia tai kellanruskeita läikkiä, alapuolen peitinhöyhenet ovat valkoiset ja siiven etureuna on ranteeseen asti vaaleanruskea tai valkoinen. Olassa linnulla on hopeisen valkoinen laikku, joka näkyy hyvin lennossa. Kahteen muuhun romiskolajiin verrattuna sarviromisko lentää vähän ja yleensä vain lyhyitä matkoja. Lentoonlähtö on hankalan näköistä, mutta päästyään lentoon se on voimakas lentäjä ja hyvä liitäjä. Kummassakin siiventaipeessa on muiden romiskojen tapaan kaksi kynttä, joita lintu käyttää puolustautumiseen saalistajia ja kilpailijoita vastaan. Vartaloa lähempi on suurempi, jopa 6-senttinen, toinen noin 1,5-senttinen. Jalat ovat suuret ja väriltään harmaasta ruskeaan. Niillä ei ole räpylöitä ja kaikki varpaat ovat samalla tasolla, mikä auttaa kannattamaan lintua suomaisella pinnalla. Sarviromiskolla on otsassa nimensä mukaisesti piikkimäinen sarvi. Väriltään se on kellertävän valkoinen ja pituudeltaan jopa 15 senttiä. Sarvi on rustoa eikä se ole tiukasti kiinni kallossa, heiluen linnun liikuttaessa päätään. Poikaset syntyvät ilman sarvea ja se myös kasvaa takaisin katkettuaan. Sarven käyttötarkoituksesta ei ole varmuutta, se saattaa olla vain koristeellinen, mutta mahdollisesti sitä käytetään myös tappeluissa.
Laji elää Etelä-Amerikan keski- ja pohjoisosissa Boliviassa, Brasiliassa, Ecuadorissa, Kolumbiassa, Paraguayssa, Perussa ja Venezuelassa. Kuollut sukupuuttoon Trinidadista, jossa sen raportoitiin lähestyvän sukupuuttoa 1930-luvulla, viimeinen havainto 1964. Todennäköisesti kadonnut myös Guyanassa, viimeinen näköhavainto vuodelta 1909, ja Surinamesta, viimeinen näköhavainto vuodelta 1966, sekä Ranskan Guayanasta, jonka alueelta ei myöskään viimeaikaisia havaintoja.
Tärkeintä elinympäristöä ovat erilaiset sisämaan kosteikot ja niiden ympäristö, kuten suot, marskimaat, soistuneet ja rehevöityneet laguunit, järvet ja jokien varret. Lisäksi se elää kausittain tulvivilla ruohomailla ja subtrooppisissa ja trooppisissa metsissä. Avoimillakin alueilla laji suosii alueita, joiden lähistöllä on pensaita ja korkeampia puita. Sarviromisko on paikkalintu, nuoret ja ei-lisääntyvät linnut saattavat liikkua paikallisesti. Laji on semisosiaalinen, yleensä se viihtyy pareittain, mutta saattaa muodostaa 5–10 yksilön löyhiä ryhmiä ja perheryhmiä.
Sarviromisko on elinvoimainen laji, mutta sen kantojen kokojen arvioidaan olevan laskussa. Karkea arvio kannan koosta on alle 100 000 yksilöä. Lajin suurin uhka on todennäköisesti elinalueiden tuhoaminen, etenkin metsien hävittäminen. Sarviromisko ei viihdy maatalousalueilla ja vesialueiden kuivatus vähentää sopivia lisääntymisalueita. Lisäksi paikalliset metsästävät lintuja ja keräävät niiden munia ruuaksi.
Sarviromiskolla on tunnusomainen kova ja pitkälle kantava ääni. Kaukaa se muistuttaa aasia. Muihin romiskoihin verrattuna sarviromisko on äänessä vähemmän, säännöllisimmin aikaisin aamusta, myöhemmin päivällä yleensä vain ryhmän liikkuessa tai kommunikoidessa keskenään.
Sarviromisko on pääosin kasvinsyöjä, se syö muun muassa erilaisia heiniä, ruohoja ja akvaattisia kasveja. Poikaset syövät myös hyönteisiä, mahdollisesti jopa pääravintonaan. Laji laiduntaa sorsien ja hanhien tapaan, harvemmin myös kaivaa mutaa matalassa vedessä.
Sarviromisko on yksiavioinen, se muodostaa elinikäisen tai vähintään pitkäikäisen suhteen. Laji lisääntyy ympäri vuoden, yleensä kuitenkin eteläisen pallonpuoliskon kevään ja kesän aikana. Ajoitus vaihtelee todennäköisesti myös maantieteellisen sijainnin mukaan. Pari valtaa itselleen reviirin, jolla se pysyy ympäri vuoden puolustaen aluettaan muilta pareilta. Pesä on suuri ja kelluva, rakennettu kasvimateriaalista. Se on rannalla tai matalassa vedessä ankkuroituna pensaaseen tai ruohoihin. Emo munii 2–8 munaa, haudonta-aika on 40–47 päivää. Molemmat vanhemmat osallistuvat hautomiseen ja poikasten hoitoon. Poikaset ovat pesäpakoisia, seuraten vanhempiaan ruokailemaan. Vanhemmat tuovat poikasille ruokaa, kunnes ne oppivat lentämään 60–75 päivän iässä. Poikaset pysyttelevät vanhempiensa seurassa vähintään vuoden ajan.
