Purjelisko
Vesiagama eli purjelisko (Hydrosaurus amboinensis) on agamien heimoon kuuluva liskolaji. Se on suurimpia agamalajeja. Vesiagamaa tavataan Molukeilla ja Uudessa-Guineassa. Se elää puissa veden läheisyydessä. Se on taitava uimari, ja se pakenee vaaran uhatessa veteen.
Vesiagama on sukunsa muiden lajien tapaan suuri, lohikäärmemäinen lisko. Vesiagamien sukuun kuuluvat agamien suurimmat lajit, ja ne voivat saavuttaa yli metrin pituuden. Vesiagaman pituudesta kaksi kolmasosaa on häntää.
Vesiagamakoiras on väriltään kellertävänvihreä, naaras vihreä, ja molempia sukupuolia koristaa selkäpuolella musta marmorikuvio. Niskasta häntään kulkee selkärangan tukema jäykkä harja. Koirailla harja muodostaa hännän kohdalle korkean ”purjeen”. Naarailla harja on pieni eikä purjetta ole. Harjan tarkkaa merkitystä ei tiedetä, mutta sitä käytetään mahdollisesti kosintamenoissa tai koiraiden välisissä taisteluissa. Vesiagaman häntä on kärjestä litistynyt, mikä auttaa liskoa uimisessa.
Vesiagamaa tavataan Molukkien saariryhmän keskimmäisillä saarilla ja Uudessa-Guineassa. Lajin itäisin esiintymisalue on mahdollisesti Mamberamo-joen valuma-alue Uudessa-Guineassa.
Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan vesiagamaa elää Sulawesin saarella ja Filippiineillä. Vuonna 2020 julkaistu tutkimus on kuitenkin osoittanut, että Sulawesin vesiagamat edustavat kahta saarelle endeemistä lajia, jotka ovat saaneet nimet Hydrosaurus celebensis ja Hydrosaurus microlophus. Myöskään Filippiineillä ei näyttäisi elävän vesiagamaa, vaan sielläkin kyse on nykykäsityksen mukaan toisesta lähisukuisesta lajista, filippiinienvesiagamasta (Hydrosaurus pustulatus).
Vesiagama elää lähes pelkästään jokien ja rannikon läheisyydessä. Sen elinympäristöä ovat pääasiassa galleriametsät. Se liikkuu metsän puissa ravinnon perässä, ja se pysyttelee aina veden läheisyydessä. Vesiagama on taitava uimari, ja se pudottautuu vaaran uhatessa jokeen joko piiloutuakseen tai paetakseen. Takaraajojen pitkien varpaiden sivuilla on nahkaläpät, jotka ovat erityisen selvät poikasilla. Tämän ansiosta ne voivat juosta veden päällä basiliskien (Basiliscus) tapaan. Lisäksi vesiagamien on nähty juoksevan takaraajojensa varassa maalla.
Vesiagama on päiväaktiivinen. Se viettää aamut ja iltapäivät ottamalla aurinkoa joen yli roikkuvilla oksilla tai joentörmän suurilla kivillä, mutta keskipäivän aikaan se hakeutuu varjoon joenrannan kasvillisuuteen. Poikaset ottavat aurinkoa harvemmin kuin aikuiset, todennäköisesti suojautuakseen pedoilta. Laji elää löysissä ryhmissä.
Vesiagaman ravintotottumuksia ei ole selvitetty kunnolla, mutta laji on ilmeisesti kaikkiruokainen. Täysikasvuisten yksilöiden ravinnon on ilmoitettu koostuvan pääasiassa kasveista, ja siihen kuuluvat lehdet, hedelmät ja hyönteiset. Nuorten vesiagamien ruokavalio on ilmeisesti eläinperäisempää kuin täysikasvuisten yksilöiden. Lähisukuinen filippiinienvesiagama syö pelkästään lehtiä, mutta vesiagaman hampaisto viittaa erilaiseen ravintoon.
Muiden liskojen tapaan vesiagaman hampaat eivät sovellu lehtien pureskeluun eikä sillä ole kivipiiraa kasviravinnon hienontamiseen, mutta se voi joskus niellä kiviä ruoansulatuksen tehostamiseksi. Myös endosymbioottisten mikrobien tuottamat sellulaasit auttavat vesiagamaa kasviravinnon sulatuksessa. Koska lisko ottaa aurinkoa liikkumattomana pitkiä aikoja, se voi syödä kasviravintoa, joka luultavasti sulaa hitaammin ja tehottomammin kuin saalis.
Vesiagama munii 3–9 munaa. Ne kuoriutuvat 65 päivän kuluttua muninnasta. Lisko voi elää yli 15-vuotiaaksi. Vastakuoriutuneet poikaset ovat noin 15–20 senttiä pitkiä.
