Harmaanieriä (Salvelinus namaycush) on pohjoisamerikkalainen nieriäsuvun lohikalalaji. Se on sisävesikala, jota on siirretty myös Pohjoismaihin. Suomeen harmaanieriä tuotiin vuonna 1955 mätimunina Yläjärvestä.
Harmaanieriässä on koko ruumiissa selkä-, rasva- ja pyrstöevä mukaan lukien runsaasti valkoisia ja keltaisia pilkkuja. Yleisväritys on yleensä ruskeankellertävä tai tummanvihertävä, joskus jopa musta tai harmahtava. Harmaanieriän suuren koon syynä pidetään sen korkeaa ikää. Inarijärvestä saadut viisivuotiaat yksilöt painoivat 1,3–2,2 kg. Yleinen saaliskoko on Inarijärvessä 0,7–2 kg, mutta yli 7-kiloisiakin on saatu. Kanadassa on tavattu 46,4-kiloinen kala. Harmaanieriä muistuttaa nieriää ja puronieriää.
Harmaanieriä on pohjoisten vesien asukas. Lajin levinneisyys kattaa lähes koko Kanadan ja osittain Alaskan. Yhdysvalloissa levinneisyys rajoittuu Alaskan lisäksi maan pohjoisosan Isoihinjärviin.
Suomessa harmaanieriä on menestynyt ainoastaan Inarijärvessä, jossa paikalliset asukkaat ovat nimittäneet sitä hurttarauduksi. Sielläkään lisääntyminen ei ole onnistunut, sillä kaikki saaliiksi saadut kalat ovat syntyneet kalanviljelylaitoksella. Ruotsissa harmaanieriästä on pitkäaikaisempaa kokemusta. Siellä harmaanieriää on istutettu erityisesti säännöstelyjärviin ja jokien patoaltaisiin. Harmaanieriää on siirretty myös muun muassa Norjaan sekä eteläisen Etelä-Amerikan sisävesiin Argentiinassa ja Chilessä.
Harmaanieriä on kaikkiruokainen. Sille kelpaa kaikenlainen eläinravinto. Kitaan joutuu eläinplanktonia, äyriäisiä, hyönteistoukkia, sammakoita ja kaloja. Pääosa ravinnosta koostuu kaloista jo harmaanieriän ollessa 25–30 cm:n pituinen.
Harmaanieriä viihtyy yksinomaan viileissä, runsashappisissa ja syvissä järvissä. Kutuaikaa lukuun ottamatta harmaanieriä on vaelteleva yksinäinen kala. Vaellusaluetta rajoittaa järven koko. Kesäaikaan rajoitteena on veden lämpeneminen. Koleiden vesien asukki ei suostu hetkeksikään nousemaan harppauskerroksen yläpuolisiin lämpimiin vesiin, paitsi syksyllä kalan noustessa kutemaan.
Järvikutuisen harmaanieriän ensimmäinen kutu tapahtuu vasta kalan ollessa 5–10-vuotias. Joskus sukukypsyyden saavuttaminen voi viedä jopa 20 vuotta. Kutuaika on syys–marraskuussa veden lämpötilan ollessa 10–13 astetta. Kutupaikkojen laatu ja syvyys vaihtelevat rajusti. Eräät kannat kutevat jopa monien kymmenien metrien syvyydessä, mutta tavanomainen kutupaikka on 10 metrin syvyydessä hiekka- ja sorapohjalla. Kutu alkaa risujen ja muiden irtoroskien puhdistamisella kutupohjasta. Yksi naaras voi kutea kahden eri koiraan kanssa. Silti koiraat joutuvat taistelemaan runsaasti naaraista. Varsinaista kutukuoppaa ei kaiveta, vaan kun mäti ja maiti on laskettu, naaras huiskii ne kivien ja hiekan sekaan pyrstöllään.
Harmaanieriä on pitkäikäinen kala. Jopa 30–40-vuotiaita yksilöitä on tavattu. Se on myös erittäin hidaskasvuinen kala; 30 cm:n kokoisena istutetun kalan on havaittu saavuttavan 50 cm:n pituuden vasta 4–5 järvivuoden jälkeen.
Harmaanieriän saalistajia luonnossa ovat ihmisen lisäksi ainakin: piikkimonni (Ameiurus nebulosus), Ichthyomyzon unicuspis, made (Lota lota), merinahkiainen (Petromyzon marinus) ja pyörösiika (Prosopium cylindraceum).
