Avoparikaija (Eclectus roratus) on pääasiassa Uudessa-Guineassa elävä papukaijalintu. Avoparikaijoja elää myös Afrikan sademetsissä Guineassa. Avoparikaijojen sukuun kuuluu ainoastaan yksi laji ja sen lähin sukulainen on punanaamiokaija. Avoparikaijoja pidetään myös lemmikkieläiminä. Se on lemmikkinä leikkisä, aktiivinen ja oppivainen, eivätkä sen puhelahjatkaan ole huonoimmasta päästä.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Ka
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Fr
FrugivoreFo
FolivoreGr
GranivoreAr
ArboreaalinenVa
Vanhat eläimetRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Ov
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Po
PolygynadriaSo
Sosiaaliset eläimetPa
ParveiluEi
Ei siirtolainenM
alkaaKe
KeskustelijatAvoparikaijakoiras ja -naaras poikkeavat ulkonäöltään toisistaan niin paljon, että niitä on arveltu joskus jopa eri lajeiksi. Vanhin avoparikaija on vankeudessa elänyt 28,5-vuotiaaksi.
Koiras on melkein kokonaan vihreä. Siiven alla on punainen laikku ja siiven reuna on sininen. Pyrstön kärki on kellertävän valkeasta kirkkaan keltaiseen. Ylänokka on väriltään oranssi ja alanokka puolestaan musta. Naaras on puolestaan punaisen ja sinisen kirjava ja nokka on kokonaan musta. Varsinkin naaraan väritys vaihtelee eri alalajien kesken.
Poikasen silmät ovat tummat, eikä niissä ole näkyvissä iirisrengasta. Koiraspoikasen nokka on tumma ja joillakin alalajeilla pyrstön pää saattaa olla oranssi ennen ensimmäistä sulkasatoa. Avoparikaijan sukupuolen erottaa heti poikasuntuvan väristä. Naaraspoikaset ovat sysimustia koiraspoikaseten ollessa vaalean harmastaasta tumman harmaaseen. Lajilla ei ole esimerkiksi neitokakadun tapaan poikaspukua, vaan avoparikaijat ovat heti poikasesta lähtien sukupuolelleen ominaisen värisiä, vain nokan väri vaihtuu iän myötä.
Aikuinen avoparikaija on pituudeltaan 35–42 senttimetriä, sen siipiväli on noin 60 senttimetriä ja paino 350–600 grammaa.
Avoparikaijan pääesiintymisalue on Papua-Uudessa-Guineassa. Se elää myös laajalla alueella Indonesian itäisessä saaristossa sekä Salomonsaarilla. Alalaji E. r. macgillivray elää Cape Yorkin niemimaalla Koillis-Australiassa. Esiintymisalueen pinta-ala on 100 000–1 000 000 neliökilometriä ja luonnonpopulaation koko on yli 300 000 yksilöä. Metsästys ja kaupallinen lemmikkieläinpyynti on hävittänyt lajin Ambonin, Saparuan ja Harukun saarilta sekä saattanut Sumban populaation uhanalaiseksi.
Lajin elinympäristöä ovat rannikkoseudut ja vuoristometsät aina 1 900 metrin korkeudelle merenpinnasta; trooppiset sademetsät, suot ja mangrovealueet.
Avoparikaijat eivät muodosta kiinteää parisuhdetta. Pesiminen poikkeaa melkoisesti monista muista papukaijalajeista, koska naaraalla saattaa olla monta koirasta ruokkimassa itseään sekä poikasia. Avoparikoiraalla on myös useita naaraita ruokittavanaan. Avoparikaijojen reviiri ei käsitä muuta kuin aivan pesäaukon lähiympäristön tai pikemminkin pelkästään pesäkolon. Avoparit ruokailevat usein sukupuolet eri ryhmissä. Naaras on useimmiten pariskunnissa määräävänä osapuolena.
Avoparikaijat eivät vaaran uhatessa heti ensimmäiseksi pakene, vaan jähmettyvät paikalleen ja vasta aivan viime hetkellä lähtevät lentoon. Yleensä lajin ääntely on hiljaista ja sisältää erikoisia ääniä. Ympäristön melutason noustessa nousee tosin myös linnun ääni. Varoitusääni on varista muistuttava rääkäisy.
Avoparikaijan ruokavalio koostuu hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä, marjoista, silmuista, kukista ja medestä.
Laji on sukukypsä kolmevuotiaana.lähde? Luonnossa pesä on hyvin korkealla metsänreunassa tai aukealla kasvavan vankan puun kolossa tai onkalossa. Lentoaukon halkaisija on 25–30 cm ja pesäkolon syvyys 30–600 cm. Naaras munii kaksi munaa, joita se hautoo keskimäärin 28 vuorokautta. Poikaset oppivat lentämään 11–12 viikkoa vanhoina.
Avoparikaija on lemmikkinä melko samanlainen kuin muutkin papukaijalinnut: ne ovat perinteisiin lemmikeihin verrattuna äänekkäitä, sotkuisia, tuhoisia ja muutenkin vaativia. Ne vaativat paljon tilaa sekä omistajaltaan aikaa ja omistautumista. Avoparikaijan hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Voidakseen hyvin se tarvitsee lajitoverin seuraa, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa.
Avoparikaijat eivät yleensä ole yhden ihmisen lintuja, vaan hyväksyvät yleensä kaikki perheenjäsenet. Ne eivät kuitenkaan erityisemmin pidä rapsuttelusta. Avoparikaijan kanssa on noudatettava erityistä varovaisuutta koulutuksen ja käsittelyn suhteen, sillä avoparikaijat eivät välttämättä ilmennä esimerkiksi pelkoa elekielellään tai pakenemalla, vaan jähmettymällä eleettömästi paikoilleen. Esimerkiksi lintu, joka ei nauti silityksistä tai rapsutuksista saattaa silti näennäisesti jännityksestä tai pelosta jähmettyneenä sietää niitä.
Avoparikaijat pitävät yleensä suihkuttelusta sumutepullolla tai itsenäisestä kylvystä sopivassa kylpyastiassa. Kosteus ja märäksi asti kastuminen sekä luonnollinen kuivaus ilman hiustenkuivaajaa on tärkeää sulkien hyvinvoinnille.
Lemmikkinä lajin pääasiallisia ravinnonlähteitä ovat vihannekset (erityisesti ravinteikkaat salaattilajikkeet), juurekset, pähkinät, marjat ja hedelmät. Siemeniä saa antaa pienissä määrin, mutta pelletit eivät ole terveellisiä. Avoparikaijan erityisen luonnollisen ruokavalion ja täten erikoisen ruoansulatusjärjestelmän vuoksi pelletit tai siemenet ruokavalion pääpilarina voivat olla niille jopa vaarallisia. Avoparikaijan ruokavalio vaatii omistajalta omistautumista sekä tutkimustyössä että päivittäisessä toteutuksessa. Avoparikaijat eivät yleensä ole nirsoja ruoan suhteen.
Laji kuuluu CITES II/B-liitteeseen, jonka vuoksi lajilla kauppaa käytäessä on yksilöllä oltava vähintään lintuun liitettävä alkuperätodistus. Myös lajia pesittäessä on molemmilla vanhemmilla oltava alkuperätodistukset.
