Uudenguineankrokotiili (Crocodylus novaeguineae) on pienehkö krokotiililaji. Se opittiin tuntemaan vasta vuonna 1928.
Uudenguineankrokotiili kasvaa yleensä noin 2-metriseksi, mutta urokset voivat kasvaa jopa 3,5-metrisiksi, ja naaraat 2,7-metrisiksi. Se muistuttaa erittäin paljon filippiinienkrokotiilia ja monien mielestä ne kuuluvat samaan lajiin. Uudenguineankrokotiili muistuttaa myös ruumiinmuodoltaan siaminkrokotiilia, erityisesti nuoret yksilöt ovat samanlaisia. Kuono on melko kapea. Väritys on ruskeanharmaa. Hampaita on 66–68.
Uudenguineankrokotiilin levinneisyys rajoittuu Uuden-Guinean saarelle, josta nimikin kertoo. Se elää sekä Papua-Uudessa-Guineassa, että Indonesian Länsi-Papuassa. Laji lienee hiljattain kadonnut Arusaarilta.
Uudenguineankrokotiili elää suurilla soilla, rämeillä ja järvissä. Mieluisia elinalueita ovat soistuneet sademetsät ja hitaasti virtaavat joet. Satunnaisesti niitä nähdään myös rannikoilla. Samalla saarella elävän suistokrokotiilin kanssa elinalue menee harvoin päällekkäin. Uudenguineankrokotiili elää alankoalueilta vuoristoalueille jopa 1 500 metrin korkeuteen. Kannaksi arvioidaan 50 000–100 000 yksilöä ja kanta on ainakin vielä melko vahva ja monet sen asuinalueista ovat vaikeapääsyisiä ja huonosti tunnettuja. Se myös lisääntyy hyvin vankeudessa. Lajin nahka on arvokas.
Uudenguineankrokotiili hakeutuu päiväsaikaan yleensä vesikasvillisuuden joukkoon varjoon, eikä jää kellumaan vedenpintaan. Kelluessaan se pitää päätään vedenpinnassa ja muu ruumis osoittaa noin 45 asteen kulmasta alaspäin. Vaaran uhatessa se kääntää takajaloillaan ruumiinsa vedenpinnan suuntaiseksi, jonka jälkeen se vasta pakenee paikalta pyrstöään heilauttaen. Ihmiselle se on vaaraton.
Uudenguineankrokotiili saalistaa lähinnä öisin. Saalista ovat kalat, vesilinnut, sammakkoeläimet ja matelijat. Nuoret yksilöt syövät selkärangattomia kuten hyönteisiä.
Uudenguineankrokotiilit lisääntyvät yleensä kuivalla kaudella. Naaraat rakentavat loka-marraskuussa pesäkeon kaisloista, banaanin lehdistä ja oksista, joita se kovettaa ja vahvistaa mudalla. Pesä on noin 70 senttiä korkea ja puolipallon muotoinen, läpimitta on toista metriä. Se on yleensä 6–8 metrin päässä vesirajasta rantapenkereellä. Yleisimmät paikat ovat sellaisia, joita tiheät pensaat tai puut varjostavat. Naaras munii pesäkekoon 22–45 munaa. Muninta tapahtuu noin 2 viikkoa parittelusta.
Lisääntymistavoissa on eroja pohjoisten ja eteläisten populaatioiden välillä. Eteläisten kantojen naaraiden pesät ovat pienempiä kuin pohjoisten ja ne lisääntyvät sadekaudella. Naaras jää vartioimaan pesää ja kostuttaa sitä ajoittain vedellä, kun on käynyt jäähdyttelemässä. Samalla se tallaa pesästä veteen johtavia polkuja. Naaras ei aina puolusta pesää kovin aktiivisesti, vaikka jää sen lähelle. Emo kuitenkin pelottelee jopa lähestyviä veneitä ja tulee saapujaa vastaan. Se tyyntyy vasta kun uhka perääntyy vähintään 10 metrin päähän. Poikaset kuoriutuvat noin 80 päivän hautumisen jälkeen. Vastakuoriutuneet poikaset ovat selkäpuolelta vihertävänkeltaisia. Pyrstön tyvessä on mustia juovia ja pieniä pyöreitä täpliä. Muu pyrstö on poikkijuovainen. Vatsan sivut ovat ruskeita, keskustasta vaaleita. Poikaset kutsuvat usein emoaan ja naaras tulee paikalle vaaran uhatessa. Iän myötä krokotiilit tummenevat ja muuttuvat vähitellen harmahtaviksi. Naaraat tulevat sukukypsiksi 1,6–2,0-metrisinä, urokset noin 2,5-metrisinä.
