Vuorikerttuli (Peucedramus taeniatus) on varpuslintuihin kuuluva lintu. Vuorikerttulia tavataan ainoastaan Keski- ja Pohjois-Amerikassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa, Meksikossa, Nicaraguassa ja Yhdysvalloissa. Se kuului ennen kerttulien heimoon, mutta DNA-tutkimukset paljastivat sen kuuluvan omaan heimoonsa.
Vuorikerttuli on pienehkö, noin 11,5 cm pitkä lintu, jolla on pitkät oliivinväriset siivet, joiden yläosassa on kaksi valkoista raitaa. Pääväritys vuorikerttulilla on kuitenkin harmaa, jota on vatsassa, selässä ja pyrstössä. Koiraan pää ja rinta ovat oranssit, ja silmän ympärillä sillä on tumma alue. Naaras on muuten samankaltainen, mutta oranssi väri on korvattu keltaisella.
Lajia tavataan luonnonvaraisena Keski- ja Pohjois-Amerikassa. Vuorikerttuleita arvellaan olevan jäljellä 500 000–5 000 000 yksilöä, ja laji onkin luokiteltu elinvoimaiseksi. Lajia tavataan yleensä trooppisilta alueilta, jossa kasvaa havupuita. Lajia tavataan enimmäkseen vuoristoissa ja ylängöillä, ja sitä tavataan 1 700–3 100 metrin korkeudella merenpinnasta.
Vuorikerttuli on hyönteissyöjä, ja on paikkalintu. Vuorikerttuli munii yleensä puussa olevaan kuperanmuotoiseen pesäänsä yleensä 3–4 munaa.