Kalasääski, Kalasääksi
Sääksi eli kalasääski, vanhemmalta nimeltään kalasääksi, (Pandion haliaetus) on suurikokoinen petolintu, joka elää järvialueilla ja merenrannikoilla. Saaristossa levinneisyys rajoittuu sisä- ja välisaaristoon.
Sääksi luetaan sääksien heimon (Pandionidae) ainoaksi lajiksi. Joskus se luokitellaan myös haukkojen heimon alaheimoksi Pandioninae.
Pä
PäiväeläimetLi
LihansyöjäKa
KalansyöjätAr
ArboreaalinenPe
PetoeläimetVa
Vanhat eläimetLe
Leijailevat linnutKo
KosmopoliittiMa
MaanpäällinenSe
SeurakuntaOv
OvipaarinenLe
Leijailevat linnutYk
Yksiavioiset eläimetYl
Yleensä yksinäiset eläimetMi
MigraatioO
alkaaKa
Kanadan maakunnan linnutSääksi on keskikokoinen petolintu, jonka siivet ovat hyvin pitkät ja kapeat. Sen pituus on 52–60 cm, ja siipien kärkiväli 152–167 cm. Naaras on koirasta isompi. Se painaa noin 1,5–2,2 kg ja koiras 1,2–2 kg.
Sääksen lajityypillisessä lentosiluetissa siivet näyttäytyvät kapeina, joissa käsisiivet ovat pitkät. Siipien kärjissä on vain neljä harittajaa. Sääksen lyhyt pyrstö on melko tasapäinen. Liidon aikana sääksi pitää siipiä kulmalla, jolloin siiventaipeet työntyvät eteen. Edestä päin nähtynä siivet näyttävät olevan pehmeästi alaspäin kuperat.
Sääksen höyhenpuku on alapuolelta pääosin valkea ja selkäpuolelta tummanruskea. Rinnassa sääksellä on vaihtelevan yhtenevä ruskea rintavyö, joka naaraalla on keskimäärin laajempi ja tummempi kuin koiraalla. Samana kesänä syntyneet poikaset poikkeavat vanhoista linnuista selkäpuolen höyhenpeitteen värityksen perusteella. Nuorilla selkäpuolen höyhenet samoin kuin siipi ja pyrstösulat ovat vaaleakärkiset, minkä vuoksi koko yläpuolen yleisväritys näyttää kirjavammalta.
Sääksi on eräs maailman laajimmalle levinneistä lintulajeista. Euroopassa sen pesimisalue ulottuu Skotlannin pohjoisosiin ja itäisestä Saksasta Mustallemerelle vedetyn linjan koillispuolelle. Euroopassa pesii noin 5 000 paria. Suomessa arvioidaan olevan noin 1 200 paria ja laji luokilteltiin ennen vuotta 2019 silmälläpidettäväksi, mutta lajin nykyinen luokitus on elinvoimainen. Kanta on pysynyt vakaana ja sitä aiemmin verottaneen DDT:n ja muiden ympäristömyrkkyjen vaikutus on katoamassa ravintoketjuista. Skotlannissa pesii 99 paria. Euroopan sääkset talvehtivat Afrikassa, Pohjois-Amerikan sääkset Etelä-Amerikassa. Australian sääkset eivät muuta.
Suomessa sääksi on levittäytynyt koko maan alueelle. Vain vähävesistöisimmiltä alueilta ja ulkosaaristosta pesivä sääksikanta puuttuu. Tiheimmillään sääksikanta on Suomessa mosaiikkimaisilla vesistöalueilla, kuten Saimaan alueella ja lounaissaaristossa. Suomen ja samalla maailman pohjoisimmat sääksiparit pesivät Utsjoen pohjoisosissa. Sääksi on vakiintunut esimerkiksi Vanajaveden ympäristöön pysyväksi petolinnuksi. Sääksi on Kanta-Hämeen maakuntalintu.
Sääksi kelpuuttaa elinympäristökseen lähes minkälaisen ympäristön tahansa, jos vain riittävän lähellä on sopivia saalistusvesiä, pesäpaikka on riittävän rauhallinen ja paikalta löytyy sopiva pesäpuu.
Sääksi tekee pesänsä paikkaan, josta on hyvä näkyvyys, tyypillisesti ison männyn latvaan, korkealle kalliolle tai suon laitaan. Näkyvyyttäkin ehkä tärkeämpi tekijä pesäpaikan valinnassa on esteetön lentomahdollisuus itse pesälle. Pitkine siipineen sääksi on erittäin kömpelö lentäjä eikä mielellään laskeudu puiden latvuston alapuolelle. Pesäpuun vaatimuksena on latvan tukevuus. Sääksen pesä sijaitsee tyypillisesti ja lähes kaikista muista lintulajeistamme poiketen aivan puun latvassa, ”puun päällä”. Saman pesän ollessa käytössä vuodesta toiseen se kasvaa ajan kuluessa. Pesärakennelman koko saattaa nousta yli metriin ja paino useisiin satoihin kiloihin. Nykyisten metsienkäsittelytoimenpiteiden seurauksena metsistä on hävitetty vanhat känkkyrälatvaiset männyt, jotka luontaisesti sopisivat sääksen pesien alustaksi. Pesäpaikkapula onkin yksi merkittävimmistä sääkseen kohdistuvista uhista. Sääksen suojelemiseksi ihminen onkin tehnyt ikimäntyjen vähentyessä tekopesiä tukevaksi pesimisalustaksi. Sääksen pesäpuu on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Laji pesii myös laivareitin linjamerkin päälle.
Sääksi päästelee soidinlennon aikana valittavia, piipittävältäkin kuulostavia vihellyksiä ”j-ilp j-ilp j-ilp...”. Varoitusääni, jota sääksi käyttää usein lentäessään, on hieman epäpuhdas ja terävän kuuloinen ”kju-kju-kju-...”. Kutsuääni on lyhyt ja selkeästi kuuluva vihellys ”pjyp”.
Sääksi syö mitä tahansa saatavilla olevia kaloja. Sääksi saalistaa lekuttelemalla 10–30 metrin korkeudella ilmassa, josta syöksyy kalan kimppuun. Se pystyy sulkemaan sierainaukot sukeltaessaan. Saaliskalojen lajikirjo riippuu eniten saalistusvesistöjen kalalajistosta. Etelä-Suomessa yleisimpiä saalislajeja ovat monet särkikalat, joista lahna on monin paikoin erityisesti keväällä kutuaikana yleisin. Myös ahvenet ja pienet hauet ovat yleisiä saaliskaloja. Sääksen saaliskalojen keski- ja ihannekoko on noin 300 grammaa. Tätä isompiakin kaloja sääksi toki toisinaan saaliikseen saa, mutta puheet esimerkiksi puolentoista kilon saaliskaloista ovat useimmiten liioiteltuja. Myös pienemmät saaliskalat ovat varsin yleisiä. Muiden kuin kalojen esiintyminen sääksen saalisvalikoimassa on erittäin vähäistä. Todistettavasti sääksi saattaa saada saalikseen myös sammakoita ja erittäin harvinaisissa tapauksissa myös vesimyyriä ja piisameita. Niiden osuus saalisvalikoimassa on kuitenkin olematon. Kalaan lähes yksinomaan keskittyvä saalisvalikoima onkin johtanut siihen, että monissa kielissä sääksen nimi onkin ”kalakotka” tai ”kalahaukka”.
Sääkset solmivat elinikäisen parisuhteen. Etelä-Suomessa ne munivat vapun aikoihin 2–3 kananmunan kokoista, kanelinruskeaa munaa. Pohjoisimmassa Suomessa muninta alkaa lähes kuukauden Etelä-Suomen ensimmäisiä pesiviä pareja myöhemmin. Poikaset kehittyvät lentokuntoisiksi kahdeksassa viikossa.
