Valkohai (Carcharodon carcharias) on Karibianmeressä, Tyynessämeressä ja Intian valtameressä elävä suurikokoinen hai. Jopa 6 metrin pituiseksi ja 2 tonnin painoiseksi kasvava valkohai on maailman kookkain petokala ja yksi suurikokoisimmista...
Dolfiini (Coryphaena hippurus) eli mahi-mahi on suuri trooppisten merialueiden ahvenkala. Amerikkaan purjehtineet espanjalaiset löytöretkeilijät antoivat sille nimen dorado, kultainen.
Miekkakala (Xiphias gladius) on suuri, nopeasti uiva ahvenkala, jonka yläleuka on kasvanut suureksi ”miekaksi”. Se on heimonsa Xiphiidae ainoa laji.
Tonnikala (Thunnus thynnus) on tonnikalojen tribuksen suurin laji ja samalla makrillien heimon suurin laji. Tonnikala voi elää jopa 25-vuotiaaksi. Sen uintinopeus voi olla 80 kilometriä tunnissa.
Keltaevätonnikala (Thunnus albacares) on tonnikalalaji. Keltaevätonnikalat kasvavat suurimmillaan 9 vuoden ikään. Havaijilla keltaevätonnikala tunnetaan nimellä Ahi (Isosilmätonnikala tunnetaan samalla nimellä.)
Kitahai (Megachasma pelagios) kuuluu harvinaisimpiin ja vähiten tunnettuihin hailajeihin. Ensimmäinen varmennettu havainto kitahaista tehtiin vasta vuonna 1976 ja se kuvattiin tieteellisesti 1983. Laji poikkeaa niin paljon useimmista muista...
Kuningaslohi (Oncorhynchus tshawytscha) on tyynenmerenlohten sukuun kuuluva suuri kala. Se voi kasvaa puolitoistametriseksi ja 45–50-kiloiseksi. Kuningaslohen alkuperäistä asuinaluetta on pohjoinen Tyynimeri Japanista ja Koreasta aina Kaliforniaan...
Korvameduusa (Aurelia aurita) on Pohjois-Atlantissa ja Itämeressä esiintyvä yleinen meduusalaji, ainoa Suomen vesillä säännöllisesti tavattava meduusa. Korvameduusa on peto, jonka pääasiallinen ravinnonlähde on eläinplankton. Ihmiselle korvameduusa...
Boniitti (Katsuwonus pelamis) on keskikokoinen tonnikalansukuinen, kautta maailman lämpimissä merissä elävä kala. Boniitti on maailman tärkeimpiä saaliskaloja, jota käytetään varsinkin japanilaisessa keittiössä. Boniitti liikkuu suurissa, jopa 50...
Piikkihai (Squalus acanthias) on piikkihaiden heimoon kuuluva rustokalalaji, joka voi kasvaa metrin mittaiseksi. Se on saanut nimensä selkäevissä olevista piikeistä. Väriltään se on harmahtavan ruskea, vatsapuolelta vaalea. Piikkihai syö kalaa ja...
Valkotonnikala (Thunnus alalunga) on tonnikalojen sukuun kuuluva tonnikalalaji. Sen liha on vaaleampaa kuin muiden tonnikalalajien.
Alaskanseiti eli mintai (Gadus chalcogrammus, synonyymi Theragra chalcogramma) on Tyynenmeren pohjoisosissa elävä turskakala, joka kuuluu maailman tärkeimpiin talouskaloihin.
Oka-ahven (Rachycentron canadum) on ahvenkaloihin kuuluva kalalaji, jota tavataan kaikista valtameristä lämpimistä vesistä. Se on oka-ahventen heimon (Rachycentridae) ainoa laji.
Pietarinkala (Zeus faber) on viuhkaeväisiin kuuluva kalalaji. Sitä tavataan lauhkean vyöhykkeen rannikkovesissä eri puolilla maailmaa: Välimeressä, Mustassameressä, Atlantin itäosissa, Pohjanmeressä, Intian valtameressä sekä Tyynessämeressä. Se...
Puronieriä (Salvelinus fontinalis) on lohikala, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Sieltä se tuotiin Eurooppaan vuonna 1869. Alkuinnostus oli suuri: kalan maine mainiona urheilukalastuksen kohteena oli kiirinyt Atlantin yli. Siksi puronieriää...
Sinimarliini eli purjemarliini (Makaira nigricans) on purjekalojen heimoon kuuluva marliinikala. Se on lihansyöjä, joka käyttää ravinnokseen monenlaisia eliöitä lähellä veden pintaa. Sinimarliini on suosittu ja arvostettu saalis...
Mustamarliini (Istiompax indica) on purjekalojen heimoon kuuluva marliini, sukunsa (Istiompax) ainoa laji. Mustamarliini on yleinen ja suosittu saalis urheilukalastuksessa. Sen liha on syötäväksi hyvälaatuista. Lihaa myydään yleisesti pakasteena....
Koiralohi (Oncorhynchus keta) on yksi tyynenmerenlohien suvun kalalajeista.
Saira (Cololabis saira) on makrillihaukiin kuuluva kalalaji. Lajia tavataan Tyynestämerestä.
Keltapyrstöpiikkimakrilli (Seriola lalandi) on piikkimakrillien heimoon kuuluva kalalaji. Sitä esiintyy kaikkialla maailman lämpimillä valtamerialueilla. Laji voi saavuttaa 250 senttimetrin pituuden, mutta jää usein noin 80-senttimetriseksi....
Huotrakala (Trichiurus lepturus) on huotrakalojen (Trichiuridae) heimoon kuuluva kalalaji.
Idäntonnikala (Thunnus orientalis) on makrillien (Scombridae) heimoon ja tonnikalojen (Thunnini) tribukseen kuuluva Tyyneltämereltä tavattava pääosin epipelaginen ja mereinen kalalaji, joka on aiemmin luettu Atlantin valtamerellä elävän tonnikalan...
Isopiikkimakrilli (Seriola dumerili) on piikkimakrillien (Carangidae) heimoon kuuluva kalalaji. Sitä esiintyy maailmanlaajuisesti. Laji voi saavuttaa 190 senttimetrin pituuden, mutta jää usein noin metrin mittaiseksi. Painavin punnittu yksilö painoi...
Kampavasarahai (Sphyrna lewini) on vasarahaiden heimoon kuuluva rustokalalaji. Sitä esiintyy kaikilla lauhkeilla ja trooppisilla merialueilla.
Juovakeltti (Mugil cephalus) on kelttikaloihin kuuluva kalalaji.Juovakeltti on hopeanvärinen, pitkulainen kala, joka kasvaa noin puoli metriä pitkäksi.Juovakelttejä elää sekä merivedessä, makeassa vedessä että murtovedessä.Juovakelttejä tavataan...
Rantataskurapu (Carcinus maenas) on Atlantin valtameren koillisrannikolta kotoisin oleva taskurapulaji, joka kuuluu sinitaskurapujen heimoon. Se on ihmisen mukana levittäytynyt monille muille alueille, ja sitä pidetään yhtenä maailman sadasta...
Japaninankerias, joskus myös unagi, (Anguilla japonica) on läntisellä Tyynellämerellä elävä ankerias, joka on Atlantin ankeriaiden tapaan vaelluskala. Se syntyy Mariaanien haudan lähistöllä ja vaeltaa toukkana ja sittemmin lasiankeriaana Itä-Aasian...
Isosilmätonnikala (Thunnus obesus) on tonnikalojen ryhmään kuuluva makrilliheimon kala. Havaijilla se tunnetaan nimellä ahi. Isosilmätonnikalaa kalastetaan liikaa, ja laji on suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Isosilmätonnikalasta tehdään sushia...
Kolmipyrstö (Lobotes surinamensis) on kolmipyrstöihin kuuluva kalalaji. Lajia tavataan laajalta alueelta lämpimistä valtameristä.
Kolmipiikki, jota usein kutsutaan kansanomaisilla nimillä rapatuikki ja rautakala, (Gasterosteus aculeatus) on 4–7 cm pitkä kalalaji, jolla on selässään nimensä mukaisesti kolme piikkiruotoa. Sen vartalo on hopean värinen. Kolmipiikki on pohjoisen...
Öljykala (Ruvettus pretiosus) on käärmemakrilleihin kuuluva syvänmeren kalalaji. Se on sukunsa Ruvettus ainoa laji.
Medaka (Oryzias latipes) on medakojen heimoon kuuluva kala. Lajia pidetään akvaariokalana. Coenraad Jacob Temminck ja Hermann Schlegel kuvasivat lajin ensimmäisenä vuonna 1846. Vuonna 2012 lähetettiin 32 lajin yksilöä Sojuz TMA-06M -lennon mukana...
Japaninmakrilli (Scomber japonicus) on makrillien heimoon kuuluva ahvenkala. Se kasvaa tyypillisesti 30 cm pitkäksi. Japaninmakrilleja elää subtrooppisilla rannikkovesillä.Japaninmakrilli on yleisväriltään hopeanhohtoinen. Selkäpuolella on mustia...
Punahammasahven (Pagrus major) on hammasahvenien heimoon kuuluva kala. Sitä tavataan Tyynenmeren luoteisosassa lähellä Japania. Kala kasvaa tyypillisesti noin 30 cm pitkäksi.Punahammasahven elää avomerellä yleensä 15–60 metrin, joskus jopa 200...
Vasarahai (Sphyrna zygaena) on suurikokoinen hailaji, jota tavataan maailman kaikilla lauhkeilla rannikkoalueilla. Vasarahaita kohtaan kohdistuu nykyään laajalti metsästyksen uhka, joka laskee sen kantaa.