Vuorikeltakirvinen (Macronyx sharpei) on Keniassa elävä pieni erittäin uhanalainen västäräkkilaji. Sitä tavataan vain maan ylänköjen ruohostomailla, joilla kasvavaa Tussock-heinikkoa se käyttää ravinnonhaku-, pesintä- ja piilopaikkanaan. Vuorikeltavästäräkki elää yleensä 2–7 yksilön ryhminä ja saalistaa ravinnokseen selkarangattomia.
Laji on nimetty brittiläisen ornitologin Richard Bowdler Sharpen mukaan. Sen esiintymisalueella elävät kikujut kutsuvat sitä nimellä gathonjo ka werũ-ini. Vuorikeltakirvinen on ilmeisesti läheistä sukua muille afrikanvästäräkeille ja kultakirviselle. Se luetaan joskus erilliseen Hemimacronyx-sukuun yhdessä keltakirvisen kanssa, jonka BirdLife Suomi kuitenkin lukee kirvisten (Anthus) sukuun. Värityksen ja koon perusteella myös vuorikeltakirvinen on toisinaan sijoitettu kirvisten sukuun.
Vuorikeltakirvinen on afrikanvästäräkeistä pienin. Sen pituus on 16–17 senttiä. Se on pieni ja hento lintu. Selkäpuoli on ruskehtavanmusta, lukuun ottamatta höyhenten reunoja, joita ympäröi kanelinvärinen tai keltainen väri. Vatsapuoli on sitruunankeltainen. Rinnassa ja kyljillä on ruskehtavanmustia juovia. Naaraat ovat koiraita sameavärisempiä, ja nuoret yksilöt aikuisia vaaleampia. Vuorikeltavastäräkin erottaa muista afrikanvästäräkeistä siitä, että muiden lajien pyrstön valkoiset reunat ovat silmiinpistävämmät. Alueella tavattava keltakurkkuvästäräkki on suurempi ja tanakampi, eikä yleensä elä yhtä korkealla kuin vuorikeltävästäräkki. Sillä on vuorikeltakirvisestä poiketen myös yhtenäinen kurkkutäplä.
Vuorikeltakirvinen on endeeminen Keniassa. Sitä tavataan vain Keski- ja Länsi-Kenian ylängöillä. Se elää pääosin kolmella alueella Itä-Afrikan hautavajoamassa; Kinangopin tasangolla, Mau Narokissa ja Uasin Gishun ruohikkomailla. Sen tiedetään elävän myös Ol Bolossat -järven ruohostoilla. Siitä on myös tietoja Mount Elgonin itäosista, Mount Kenyan kuivilta rinteiltä ja Aberdarevuorilta, mutta tuoreet havainnot puuttuvat. Se on yhä varsin yleinen alueilla, joilla sopivaa elinympäristöä on jäljellä. Birdlife International arvioi kannan suuruudeksi 10 000–20 000 lintua.
Lajin elinympäristöä ovat puuttomat ja avoimet, lyhyttä ruohoa kasvavat ruohikot 1 850–3 400 metrin korkeudessa merenpinnasta. Se suosii tussock-ruohomättäitä kasvavia alueita, joita se käyttää pesäpaikkoina ja ruoanhakupaikkana. Vaaran uhatessa se käyttää heinikkoa usein myös piiloutumispaikkana.
Vuorikeltakirviset ovat reviiritietoisia paikkalintuja. Ne elävät pysyvissä ryhmissä, joihin kuuluu tavallisesti kahdesta seitsemään yksilöä, hyvillä elinpaikoilla joskus useampikin. Reviirin koko voi olla jopa 5,6 hehtaaria. Vuorikeltakirvisen ravintoa ovat heinäsirkat, kovakuoriaiset ja muut selkärangattomat. Ne ovat yksiavioisia. Ne munivat kaksi tai kolme munaa hieman sateiden tulon jälkeen; maalis-kesäkuussa, syys-lokakuussa ja joulukuussa. Tussock-heinän suojiin rakennettu, heinäkasveilla pohjustettu pesä on kuppimainen ja syvä.
Vuorikeltakirvinen on yleensä hiljaa, mutta sen äänivalikoima on laaja. Lajin ääntelyyn kuuluu lennosta päästettävä rytmikäs liverrys, sekä ”wi-wi-wi-wi..” laulu, jonka rytmiä se nopeuttaa lähestyessään maata. Toisinaan se päästää lennossa myös terävää, kirvisen ääntelyä muistuttavaa sstit-ääntä.
Vuorikeltakirvinen on uhanalainen laji. Se on mukautunut tiettyyn elinympäristötyyppiin, joten laji on altis ruohikkomaiden muutoksille. Sen elinaluetta Kinangopin tasangolla käytettiin vuodesta 1964 lähtien pääosin maidontuotantoon, joka piti alueen vuorikeltakirviselle sopivana, mutta nykyään alueen maanomistajat ovat alkaneet suosia maanviljelyä karjatalouden kustannuksella. Myös kosteikkojen kuivatus ja vierasperäisten puulajien istutus kaventavat lajin elinympäristöä.
Nykyään ruohotasangot peittävät alueesta enää arviolta viidenneksen, ja monet jäljellä olevista palasista ovat liian pieniä pitämään yllä vuorikeltakirvispopulaatiota. Lähes kaikki ylänköjen ruohikot ovat yksityismaillaa, joilla ei ole virallista suojelustatusta. Niiden suojelu olisi alueen västäräkkilajille äärimmäisen tärkeää. Vuonna 1996 tehty tutkimus osoittaa, että maanomistajilla on halua lisätä maidensa suojeluarvoa. Paikallinen suojelujärjestö Friends of Kinangop Plateau tekee kampanjaa, jolla rohkaistaan ruoantuotannon siirtämistä pieniin puutarhoihin ilman, että suuria ruohikkoalueita tarvitsisi muokata. Suojelua edistää myös maitotalouden kehittäminen, joka tekee ylänköjen ruohotasankojen säilyttämisestä aiempaa houkuttelevampaa ja taloudellisesti kannattavampaa.
