Peikkoleikko (Amorphochilus schnablii) on pienikokoinen raivotarlepakoihin kuuluva lepakkolaji. Se on sukunsa ainoa laji.
Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin suomenkieliseksi nimeksi on peikkoleikko.
Peikkoleikko on pieni, painaen vain 3–5 grammaa, kyynärvarren pituuden ollessa 38–58 mm.
Pää on hyvin lajityypillinen. Aivokoppa on pallomainen ja korkea ja silmät pienet. Kuono on tylppä muistuttaen sian kärsää. Ylähuuli on korkea ulottuen alahuulen yli. Alahuulissa ja leuassa on pahkamaisia ulokkeita. Korvat ovat muodoltaan pyöreät ja melkein yhtä leveät kuin korkeat, sivusta katsottuna korvat ulottuvat kuonon päähän asti. Tragus on lyhyt ja leveän kolmiomainen.
Siivet ovat karvan peittämät kyljistä noin olkaluun puoliväliin asti. Peukalo on surkastunut ja osa siipikalvoa. Myös etusormi on lyhyt, muodostuen vain kämmenluusta. Naarailla siivet ovat suuremmat. Pitkän turkin väri vaihtelee sinertävän tummanharmaasta tummanruskeaan. Häntä on lyhyt, eikä ulotu edes häntäpoimun reunaan asti.
Peikkoleikko elää Etelä-Amerikassa Andien länsipuolella eteläisestä Ecuadorissa, Perussa ja Chilessä. Lisäksi sitä tavataan Punán saarella Ecuadorissa ja kahden löydetyn yksilön perusteella Cajamarcassa Perun pohjoisosan ylämailla. Lajin elinalue on lähes yksinomaan kuivaa alamaata. Lepakot viettävät päivänsä muun muassa luolissa, siltarummuissa tai rakennuksissa. Sitä tavataan monen kokoisissa ryhmistä, aina muutamasta lepakosta jopa 300 yksilön ryhmiin asti.
Laji luokitellaan vaarantuneeksi, koska sen populaation arvellaan tällä hetkellä vähenevän. On kuitenkin mahdollista, että laji on oletettua yleisempi, viimeaikaisissa tutkimuksissa lepakoita esiintyy ääntelyn tunnistuksen perusteella tunnettua enemmän Andien laaksoissa lounais-Perun alueella. Suurin uhka lepakoille on sopivan elinympäristön tuhoutuminen viljelysalueiden laajetessa. Niitä myös pyydystetään paikallisesti käytettäväksi perinteiseen noituuden harjoittamiseen.
Peikkoleikkon lisääntymisestä ei tiedetä paljoa, mutta raskaana olevia naaraslepakoita on löydetty Ecuadorista marraskuussa ja Perusta helmikuussa, mikä viittaa siihen, että synnytys ja imetys tapahtuu samaan aikaan kuin levinneisyysalueen lyhyt sadekausi tammikuusta toukokuuhun, jolloin myös hyönteisten määrä lienee runsaimmillaan. Laji saa yleensä yhden poikasen kerrallaan.
