Puna-antilooppi (Raphicerus campestris) on itäisessä ja eteläisessä Afrikassa elävä pienikokoinen onttosarvisten heimoon kuuluva sorkkaeläin. Se on hoikkarakenteinen, ruskeahkon värinen antilooppi, joka painaa korkeintaan 16 kiloa. Se suosii avointa ja tasamaastoista ympäristöä, josta täytyy kuitenkin löytyä sopivia suojapaikkoja. Puna-antiloopit liikkuvat yleensä yksinään tai pareittain. Niiden pääravintoa ovat lähellä maanpintaa kasvavien puiden ja pensaiden versot. Laji lisääntyy ympäri vuoden, ja naaras voi synnyttää jopa kaksi poikuetta vuodessa. Vasoja on poikueessa yleensä yksi, harvoin kaksi.
Puna-antilooppi painaa 7–16 kiloa. Ruumiin- ja päänpituus on 61–95 senttiä, säkäkorkeus 45–60 senttiä ja ohuen hännän pituus 4–10 senttiä. Eläimellä on hennot jalat ja hoikka ruumis. Turkki on melko karkea, väritykseltään vaaleanruskea. Värityksessä on kuitenkin aluekohtaista vaihtelua, yläruumiin värin vaihdellessa kellertävänruskeasta kirkkaanpunaiseen ja jopa harmaaseen. Vatsapuoli sekä hännän ja jalkojen sisäpuolet ovat valkoiset. Väritys on hyvin tasainen, ruskean ja valkoisen välinen raja pois lukien. Selkä on melko tasainen ja takapuoli pyöreä, jaloissa ei ole kannuksia. Sorkat ovat terävät ja monikäyttöiset. Vain uroksilla on sarvet. Ne ovat pystysuorat ja 9–19 senttiä pitkät. Sarvet ovat täysin sileät. Laji voidaan sekoittaa samanmuotoiseen, -kokoiseen ja -väriseen grimminsukeltajakauriiseen tai oribiin. Puna-antilooppi tunnistetaan suurista korvistaan, jotka ovat sisäpuolelta valkoiset. Kuonossa on myös tuntomerkkinä V:n muotoinen kiila, ja nenä on hieman ylöspäin suuntautunut. Silmiä ympäröivää mustaa ihoa reunustaa valkoisista hennoista karvoista muodostuva rajaus. Silmät ovat tummanruskeat. Mustat hajurauhaset sijaitsevat silmien edessä.
Puna-antilooppia tavataan itäisessä ja eteläisessä Afrikassa kahtena erillisenä populaationa, jotka erottaa toisistaan miombo-metsä. Suurempi kanta on etelässä, missä levinneisyys kattaa Etelä-Angolan, Länsi-Sambian, Botswanan, Swazimaan, Etelä-Mosambikin, pääosan Zimbabwesta ja Etelä-Afrikasta sekä Namibian lukuun ottamatta sen karua rannikkoa. Pohjoisessa lajia tavataan Tansaniassa ja Keniassa. Aiemmin se eli myös Ugandassa, missä suotuisimmat elinalueet on nykyisin otettu viljelykäyttöön.
Puna-antilooppi ei kuitenkaan ole uhanalainen ja sen kannaksi arvioidaan vähintään 600 000 yksilöä. Laji on mahdollisesti jopa hyötynyt ihmisen toiminnasta. Seuduilla, joilla laji on tavallinen, arvioidaan tiheydeksi 0,3–1,0 yksilöä neliökilometriä kohden, mutta varmoja tietoja ei ole. Puna-antilooppi on yhä melko yleinen, vaikka lukumäärä saattaa olla laskussa joillain suojelemattomilla alueilla. Lajia tavataan kuitenkin myös monilla suojelualueilla, joilla elää arviolta neljännes kannasta. Lisäksi 30 prosenttia puna-antiloopeista elää yksityisillä maatiloilla ja muilla yksityismailla. Niitä metsästetään lihan vuoksi ja myös urheilumetsästäjät kaatavat niitä. Pyynnissä käytetään esimerkiksi ansoja ja koiria.
Puna-antilooppia tavataan puoliaavikoilta Keniavuoren kanervanummille 3 500 metrin korkeuteen asti. Niitä tavataan laajalti myös kuivilta savanneilta, ruohostomailta ja pensaikkomailta. Ne suosivat avoimehkoja ja tasaisia maita, mutta vaativat elinympäristöltään myös korkeaa, suojaavaa kasvillisuutta. Metsistä ja täysin avoimilta mailta ne puuttuvat. Avomailla ne saavat suojaa jokiuomista ja pensaikkoalueilta. Maanviljelyn ja teiden rakentamisen vuoksi niitä on alkanut löytyä myös avoimemmilta mailta ja alueilta, jotka ovat hieman metsäisempiä kuin niiden tyypillisin elinympäristö. Etelä-Afrikassa ne elävät tyypillisesti avoimilla alueilla, mutta Itä-Afrikassa kivisillä, akasiaa kasvavilla savanneilla. Miombolla ne elävät vain harvoin. Ne pitävät epävakaasta tai siirtymävaiheessa olevasta ympäristöstä, jossa on tuoretta kasvillisuutta. Sellaista luovat norsut, maastopalot, maanviljelijät ja tienrakentajat.
Puna-antilooppi on pääosin päiväaktiivinen, mutta kuuma sää voi saada sen liikkumaan varhaisaamulla ja illalla, kun sää on viileämpi. Ne elävät yksin tai pareittain mutta voivat kulkea joskus myös pienissä laiduntamislaumoissa. Antilooppiparin reviiri on 4–100 hehtaarin laajuinen. Urokset pysyvät samalla reviirillä pitkään. Molemmat sukupuolet puolustavat aluettaan, jolle tunkeutuvat lajitoverit ajetaan pois. Vaikka puna-antilooppiparit elävät samalla reviirillä, suurimman osan vuodesta ne eivät ole tekemisissä toistensa kanssa, sillä rutiinit ja hajumerkit pitävät ne loitolla toisistaan muulloin kuin lisääntymisaikaan. Reviirit merkitään lantakasoilla, joita yhdistävät toisiinsa jalkojen hajurauhasilla tehdyt hajumerkinnät. Tehtyään tarpeensa puna-antiloopit kaapivat sorkillaan lantakasoja ehkä levittääkseen jalkojen hajurauhasten hajua siihen. Ne käyttävät merkinnässä myös naamarauhasia.
Puna-antiloopilla on pienen kokonsa vuoksi paljon vihollisia. Niitä ovat sakaalit, leopardi, leijonat, gepardit, hyeenakoirat, hyeenat, aavikkoilvekset, kotkat (esimerkiksi gasellikotka) ja pytonit. Nuoria yksilöitä uhkaavat myös pienet kissaeläimet, mesimäyrät, paviaanit ja varaanit. Hätätilanteeseen jouduttuaan puna-antiloopit päästävät surkuttelevan huudon. Vaaran havaittuaan ne aluksi piiloutuvat jähmettymällä ja painamalla päänsä ja korvansa alas, jotta eivät tulisi havaituiksi. Jos uhka lähestyy, ne voivat paeta ja juosta nopeasti mutkitellen ja yrittävät piiloutua uudelleen. Puna-antiloopit voivat myös piiloutua saalistajaa maasian koloon.
Puna-antilooppi saa ravintonsa pääasiassa puiden ja pensaiden versoista läheltä maan pintaa. Se syö mieluiten ravinnepitoista ja helposti sulavaa kasviravintoa. Ravintokasveihin kuuluvat akasiat, mopanepuut sekä Combretum-, Ziziphus- ja Bridelia-sukujen puut ja pensaat. Se syö etenkin sadekaudella tai maastopalojen jälkeen myös heiniä. Juuret ja mukulat sitä vastoin kuuluvat ruokavalioon etenkin kuivana kautena. Niiden kaivamisessa auttavat terävät sorkat. Ajoittain puna-antiloopit syövät myös hedelmiä. Vesipaikka ei ole välttämätön, sillä ne selviävät pitkiäkin aikoja juomatta.
Puna-antilooppi lisääntyy ympäri vuoden, mutta vasoja syntyy eniten marras-joulukuussa. Kantoaika kestää 168–177 vuorokautta. Vasoja syntyy kerralla yleensä yksi, harvoin kaksi. Naaras synnyttää 5,5–9 kuukauden välein, joten se voi saada kaksi poikuetta vuodessa. Vastasyntynyt poikanen painaa noin kilon. Vasat alkavat kävellä ja imeä maitoa emonsa neljästä nisästä jo viiden minuutin ikäisinä. Siitä huolimatta ne pysyvät piilossa ensimmäiset kaksi viikkoa ennen kuin alkavat seurata emoaan. Vasaa imetetään kolme kuukautta, mutta se alkaa syödä myös kiinteää ravintoa noin kahden viikon iässä. Naaraat tulevat sukukypsiksi 6–7 kuukauden ja urokset yhdeksän kuukauden ikäisinä. Puna-antiloopit voivat elää ainakin 7-, ehkä jopa 10–12-vuotiaiksi.
