Polynesianviistäjä (Pseudobulweria rostrata) on Tyynenmeren saarilla pesivä ulappalintu.
Polynesianviistäjä on sukunsa kookkain laji. Sen ruumiinpituus on 38–40 senttiä ja siipiväli 84 senttiä. Paino on 410–520 grammaa. Selkäpuoli ja rinnan yläosa ovat tummanruskeita, lukuun ottamatta pyrstön yläpeitinhöyheniä, jotka ovat hieman vaaleampia. Vatsapuoli ja rinnan alaosa ovat valkoisia. Siiven alapuolen käsisulissa on ohut, vaalea juova. Mustassa ja vankassa nokassa ovat heimolle tyypilliset putkimaiset sieraiset. Silmien iiris on tummanruskea. Nilkan sisäosa ja jalan tyviosan kolmennes ovat väriltään vaaleanpunaisia, loput jalasta harmaanmustia. Sukupuolet ovat samannäköiset. Nuoret polynesianviistäjät muistuttavat aikuisia. Sirppiviistäjä (Pterodroma alba) on hyvin samannäköinen kuin polynesianviistäjä. Polynesianviistäjä lentää kuitenkin suorassa, kun taas sirppiivistäjä lentää kulmikkaammin. Sen erottaa sirppiviistäjästä, myös suuremmasta koosta ja nokasta, vaaleista yläpeitinhöyhenistä ja keskeisemmästä alasiiven juovasta. Siltä puuttuu myös vaalea kurkkulaikku.
Alalajeja tunnetaan nykyään kaksi. Pseudobulweria rostrata rostrata on pienempi ja ohutnokkaisempi kuin Pseudobulweria rostrata trouessarti. Myös niiden huudot saattavat hieman erota toisistaan. Uhanalaista salomoninviistäjää (Pseudobulweria becki) pidettiin aiemmin polynesianviistäjän alalajina, mutta luokitellaan nykyään omaksi lajikseen.
Polynesianviistäjää tavataan trooppisella Tyynellämerellä. Laji viihtyy erityisesti alueilla, joilla vedenpinnan lämpötila on yli 25 °C. Nimialalaji rostrata pesii Marquesassaarilla, Seurasaarilla ja Gambiersaarilla, trouessarti Ranskan Polynesiassa, Fidžissä, Amerikan Samoassa ja Uudessa-Kaledoniassa. Geenitutkimusten mukaan Samoan populaation perimä eroaa muista populaatioista. Laji pesi aiemmin myös Vanuatussa. Mahdollisesti se kuuluu myös Cookinsaariin kuuluvan Rarotongan pesimälinnustoon. Sitä tavataan myös Australiassa. Polynesianviistäjät levittäytyvät pesimäkauden ulkopuolella laajalle alueelle, ja niitä voi löytyä jopa Meksikosta, Perusta, Taiwanista ja Filippiineiltä, tai jopa läntisessä Intian Valtameressä, Länsi-Australian, Indonesian ja Timorin vesillä, mahdollisesti myös Etelä-Afrikan ympäristöstä. Levinneisyysalue kattaa 54 700 000 neliökilometriä. Kannan kooksi arvioidaan noin 20 000 yksilöä.
Polynesianviistäjät viettävät suurimman osan ajastaan merellä ja laskeutuvat maahan vain pesimään. Ne pesivät vulkaanisten saarten kukkuloilla ja rinteillä, jopa 2000 metrin korkeudessa pensaiden ja puiden suojissa, jotka ovat jopa 12 kilometrin päässä rannikosta. Ne pesivät myös Uuden-Kaledonian kaltaisilla koralliatelleilla.
Polynesianviistäjän yleisin äännähdys on pitkä ja yksityiskohtainen sarja vihellyksiä, jotka päättyvät huhuiluun. Ne päästävät tätä ääntä pesäkolostaan, vedenpinnalta ja lennosta. Lajin ruokailutavoista tiedetään vain vähän, mutta niiden uskotaan sieppaavan ruokansa vedenpinnalta, josta ne etsivät yksinomaan kuolleita kalmareita. Suuren nokan ja jalkojen uskotaan olevan sopeutuma, sellaisten kalmareiden paloitteluun, jotka ovat liian suuria nieltäviksi kokonaisina. Tehokkaina liitäjinä ne voivat etsiä ravintoa laajalta alueelta. Polynesianviistäjän on kerrottu liikkuvan ravinnonhaussa myös pallopäävalaiden seurassa.
Polynesianviistäjät voivat pesiä ympäri vuoden. Viistäjäpari pesii yksin tai löyhinä yhdyskuntina. Se liikkuu pesimäalueella vain öisin. Naaras munii yhden munan koloon tai kallionhalkeamaan. Poikaset kuoriutuvat noin 55 päivän haudonta-ajan jälkeen. Ne lähtevät pesästä 110–120 päivän ikäisinä. Joillain alueilla niillä on kova kilpailu pesäkoloista suippopyrstöliitäjien (Puffinus pacificus) kanssa.
Polynesianviistäjä luokitellaan silmälläpidettäväksi lajiksi. Se pesii melko laajalla alueella, mutta kanta on pieni. Sen lukumäärää ovat vähentäneet saarille tuodut rotat, kissat, siat ja koirat. Lajin uhkia ovat myös kaivostoiminta ja asutuksen laajeneminen. Sitä myös metsästetään kalastajien viheissä käytettävien valkoisten höyhenten takia. Niitä kuolee myös joillain alueilla voimalinjoihin. Lisäksi yövalot vetävät puoleensa nuoria lintuja kaupungistuneilla alueilla, kuten Tahitilla.
Uudessa-Kaledoniassa on lajin suojelemiseksi suunniteltu kaivostoiminnan vaikutusten vähentämistä ja kampanjoitu keräämään ja vapauttamaan valojen sekoittamia lintuja. Polynesianviistäjäpopulaatioiden kehitystä seuraamaan on laitettu myös merilinjoja. Ehdotettuja suojelutoimia ovat muun muassa avainpopulaatioiden tarkkailu, tulokaspetojen hävittäminen ja valkoisten höyhenten korvaaminen kananpoikien untuvilla metsästyksen lopettamiseksi.
