Omenankehrääjäkoi (Yponomeuta malinellus) on kehrääjäkoiden heimoon kuuluva pieni perhoslaji. Se on paikoin merkittävä omenatarhojen tuholainen.
Omenankehrääjäkoi muodostaa yhdessä tarhakehrääjäkoin (Yponomeuta padellus) ja sorvarinpensaankehrääjäkoin (Yponomeuta cagnagellus) kanssa lajiryhmän, jonka lajeja on tavattoman vaikeaa erottaa toisistaan ulkonäön tai edes genitaalipreparaatin avulla. Perhosen etusiivet ovat puhtaan valkoiset, ja niissä on 12–16 mustaa pistettä asettuneena kolmeen tai neljään siivensuuntaiseen riviin. Pisteiden määrä on selvästi pienempi kuin samaan sukuun kuuluvalla tuomenkehrääjäkoilla (Yponomeuta evonymellus). Siiven kärjen siipiripset ovat harmahtavia, kuten joskus myös etusiiven keskiosa. Takasiivet ovat tasaisen ruskeanharmaat. Tuntosarvet ovat lähes etusiipien pituiset, ja pää sekä huulirihmat ovat valkoiset. Siipiväli vaihtelee 18–24 mm.
Omenankehrääjäkoin levinneisyys ulottuu Länsi- ja Keski-Euroopasta Itä-Aasiaan, mutta se on levinnyt vieraslajina myös Kaukasukselle ja Keski-Aasiaan sekä osaan Pohjois-Amerikkaa. Suomessa sen levinneisyys rajoittuu Ahvenanmaalle sekä Etelä- ja Lounais-Suomeen. Pohjoisimmat yksittäishavainnot ovat Vaasa-Joensuu-linjalta. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena heinä-elokuussa.
Päivisin perhoset piilottelevat pääasiassa lehtien alapinnoilla ja aloittavat lennon illan hämärtyessä. Tällöin niitä myös lentää kirkkaiden valojen luokse. Naaras on valmis parittelemaan runsaan viikon kuluttua kuoriutumisestaan. Yksittäinen aikuinen perhonen elää 20–30 vuorokautta. Kukin naaras tuottaa noin 150 munaa, jotka se laskee ravintokasvin oksille pieninä ryhminä. Munaryhmää peittää naaraan tuottama, punertavanruskea erite, joka kovettuu kuoreksi ja suojaa syksyn aikana munista kuoriutuvaa toukkaryhmää talven yli. Toukat poistuvat suojasta vasta keväällä, jolloin ne aluksi tunkeutuvat aukeaviin silmuihin ja miinaavat omenapuiden nuoria lehtiä. Puiden kukinnan alkaessa toukat poistuvat miinoista ja siirtyvät syömään lehtiä ulkopuolelta. Tästä lähtien toukat elävät lähisukuisten lajien tapaan suurina ryhminä erittämästään silkistä muodostuvan tiiviin seitin suojissa ja syövät lehdet kokonaan suurimpia lehtisuonia lukuun ottamatta. Myös koteloituminen tapahtuu tiiviinä ryhminä seitin suojiin.
Omenankehrääjäkoi on joillakin alueilla merkittävä omenatarhojen tuholainen, sillä lehtensä menettäneet puut eivät tuota normaalin suuruista satoa yleensä vielä seuraavanakaan vuonna. Tuhoja torjutaan hävittämällä puista pudonneet lehdet sekä mahdolliset toukkaryhmät seitteineen. Biologisena torjuntana on käytetty Ageniaspis fuscicollis-kiilupistiäistä, joka munii oksille aseteltuihin munaryhmiin ja jonka toukat syövät kehrääjäkoin viimeisen toukkavaiheen toukat sisältäpäin.
