Heimo

Sammet

27 lajit

Sammet (Acipenseridae) on sampikalojen lahkoon kuuluva alkeellisten luukalojen heimo. Sampia on vajaat kolmekymmentä eri lajia, jotka elävät Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan vesissä. Sammet jaetaan neljään sukuun: Acipenser (”varsinaiset sammet”), Huso (”kitasammet”), Pseudoscaphirhynchus ja Scaphirhynchus (”lapiosammet”).

Sampien ruumis on pitkulainen ja kuono yleensä suippo. Hampaaton suu sijaitsee kuonon alapuolella, ja sen edessä on neljä tuntosäiettä, joilla kala tunnustelee pohjaa. Sampien ruumista ympäröivät luukilpien pitkittäiset rivit. Suurin sampilaji, kitasampi, voi kasvaa 6–9 metriseksi, satojen kilojen painoiseksi, jopa 3 000 kiloiseksi hyvin suotuisissa olosuhteissa, mutta hyvin harvoin.

Monet sammet ovat vaelluskaloja, jotka nousevat jokiin kutemaan. Täten jokien patoamiset ovat haitanneet sampia suuresti. Monien sampilajien lihaa pidetään herkullisena, mutta eräät sampilajit tunnetaan erityisesti mädistään, kaviaarista. Kaviaarin kysyntä onkin aiheuttanut monien sampikantojen voimakkaan taantumisen. Nykyisin kaviaarisampia kasvatetaan myös altaissa, Suomessakin, ja on kehitetty menetelmiä, joilla mäti voidaan imeä naaraasta tappamatta sitä.

Suomessa on alkuperäisenä elänyt atlantinsampi (Acipenser oxyrinchus), joka kuitenkin 1900-luvulla hävisi Itämerestä. 2000-luvulla lajia taas esiintyy istutettuna. Sen lisäksi on tavattu satunnaisesti kolmea muuta sampilajia: sterlettiä (Acipenser ruthenus), siperiansampea (Acipenser baerii) ja venäjänsampea (Acipenser gueldenstaedtii). Kaksi viimeksi mainittua ovat myös peräisin Itämeren alueelle tehdyistä istutuksista.

näytä vähemmän