Käenpiika (Jynx torquilla) on tikkojen heimoon kuuluva lintulaji, joka vaaran uhatessa vääntelee ruumistaan niin, että se muistuttaa hieman käärmettä. Poikkeuksena useimmista tikkalinnuista käenpiika on muuttolintu, ja sen ääni on kimakkaa piipitystä. Se ei myöskään yleensä kiipeile puunrungoilla toisin kuin muut tikat.
Käenpiian pituus on noin 16–18 senttiä ja sen siipien kärkiväli 25–27 senttiä. Täysikasvuinen yksilö painaa 30–50 grammaa, keskimäärin 37 grammaa. Käenpiika poikkeaa tikoista ulkoasultaan ja elintavoiltaan. Sen yleisväritys on harmaanruskea, selässä ja päässä on pitkiä tummia viiruja ja kurkku on kellahtava. Sukupuolet ovat samanväriset. Koivet ovat tikkamaiset, varpaat ja kynnet ovat vahvat. Myös nokka on tikkamainen mutta lyhyehkö. Lento on ripeää ja loivasti aaltoilevaa. Käenpiika liikkuu usein maassa muurahaisia etsimässä.
Laulu on kimeää ja kuuluvaa piipitystä ”pii-pii-pii...”, jonka pituus on noin kymmenen tavua. Molemmat sukupuolet laulavat. Laulun voi sekoittaa pikkutikan piipitykseen, joka on kuitenkin lyhyempikestoinen ja väkinäinen. Varoitusääni on napakka, käheä ”tek”.
Aikuiset käenpiiat sulkivat täydellisesti pesinnän jälkeen heinä-elokuussa. Nuorilla linnuilla on samoihin aikoihin osittainen sulkasato, jossa ne tavallisesti vaihtavat höyhenensä ja sulkansa lukuun ottamatta kaikkia tai useimpia kyynärsulkia, siiven isoja peitinhöyheniä ja joitakin keskimmäisiä pyrstösulkia. Sekä aikuiset että nuoret sulkivat pesintää edeltävässä sulkasadossa helmi-maaliskuussa pääosan höyhenpuvustaan, lukuun ottamatta käsisulkia. Monet yksilöt voivat lisäksi sulkia osan tai kaikki pyrstö- ja kyynärsulista.
Vanhin suomalainen rengastettu käenpiika on ollut kuusi vuotta, kaksi kuukautta ja viisi päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin käenpiika.
Käenpiian levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta itään Pohjois-Kaukasiaan ja läpi Venäjän ja Siperian keskiosien Japanin pohjoisille saarille sekä Kiinan keskiosiin asti. Laji pesii myös Pohjois-Algeriassa. Euroopassa pesii 350 000–420 000 paria. Talveksi lintu muuttaa trooppiseen Afrikkaan ja Aasiaan. Lajin elinalueen laajuus on noin kymmenen miljoonaa neliökilometriä ja maailman populaation kooksi arvioidaan 1,2–2,6 miljoonaa yksilöä.
Suomessa käenpiika pesii Oulu–Kuusamo-linjan eteläpuolella. Suomen pesimäkannaksi on 2000-luvulla arvioitu 10 000–20 000 paria ja laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Käenpiika on voimakkaasti vähentynyt 1970-luvulta alkaen. Vähenemisen syynä saattaa olla maaseudun autioituminen sekä maa- ja metsätalouden muutokset.
Käenpiika on muuttolintu, joka saapuu Etelä-Suomeen vapun tietämissä ja toukokuun aikana. Syysmuutto on huomaamaton tapahtuma elo–syyskuussa.
Käenpiian tyypillistä elinympäristöä ovat rannikkoseudut, niityt, puutarhat, puistot, valoisat seka- ja lehtimetsät ja avoimet havumetsät. Aikaisemmin, kannan ollessa runsas, käenpiian keväinen piipitys oli Suomen maaseudun tunnusomaisimpia linnunääniä. Erityisen hyvin laji viihtyi vanhojen kartanoiden pihapiirissä sekä rantojen hakamailla ja metsälaitumilla.
Käenpiika syö ennen kaikkea muurahaisia ja niiden munia, joita se onkii pesistä pitkällä, väkäsikkäällä kielellään. Lisäksi sen ravintoon kuuluvat muut hyönteiset, hämähäkit ja nilviäiset.
Lajin pariutumisaika on touko–kesäkuussa. Pesä on luonnonkolossa tai kottaraispöntössä. Käenpiika ei koverra itse pesäkoloa, vaikka tikkalintu onkin. Käenpiialla on myös tapana tyhjentää muiden lintujen pesät reviirinsä koloista ja pöntöistä.
Muninta alkaa Etelä-Suomessa touko–kesäkuun vaihteessa. Naaras munii 4–13 munaa, keskimäärin 9–10, joita haudotaan noin 13 vuorokautta. Muna painaa keskimäärin 2,6 grammaa. Naaras hautoo öisin, päivisin molemmat puolisot vuorotellen. Munamäärä voi vaihdella suuresti, sillä tikkalinnut munivat lisää munia, jos niitä poistetaan pesästä. Haudonta alkaa ennen kuin munamäärä on täysilukuinen, joten poikaset kuoriutuvat eri päivinä. Sekä koiras että naaras ruokkivat poikasia pääasiassa muurahaisen munilla, joita poikue syö päivässä noin kymmenentuhatta. Poikaset lähtevät pesästä lentokykyisinä lähes kolmen viikon ikäisinä. Emot huolehtivat niistä vielä parisen viikkoa. Käenpiika myös keräilee vieraita esineitä pesäänsä. Etelä-Euroopassa laji voi pesiä kaksi, joskus kolme kertaa kesän aikana. Laji on sukukypsä yksivuotiaana.
Pesäpöntöstä yllätetty emo vääntelee kaulaansa käärmemäisesti ja sähisee. Samoin tekevät isot poikaset, jolloin näyttää siltä kuin pöntössä olisi käärmeitä. Tämä on puolustautumiskeino pesärosvoja vastaan.
