Kirjolohi (Oncorhynchus mykiss) on tyynenmerenlohien sukuun kuuluva lohikala, jonka ihminen on tuonut Pohjois-Amerikasta Suomeen ja muualle Eurooppaan. Kirjolohen liha on rasvaista ja punertavansävyistä. Kirjolohi on suosittu ja edullinen ruokakala, jota viljellään hyvin paljon. Monesti varsinkin ravintoloissa myyty lohi on itse asiassa kirjolohta, koska kirjolohi on lohta halvempaa mutta pitkälti samanmakuista. Se on vesistöihin istutettuna myös virkistyskalastajien saaliskala, esimerkiksi yksi perhokalastajien halutuimmista saaliista. Kirjolohi kasvaa noin 40–70 senttimetrin pituiseksi ja painaa noin 1–5 kg.
Tästä alkujaan Pohjois-Amerikan 60. leveyspiirin eteläpuolen Tyyneenmereen laskevista vesistöistä kotoisin olevasta kalasta erotetaan kolme ekologista muotoa: koko elämänsä virtavesissä viettävä muoto, kylmien järvien muoto ja merestä jokiin kudulle nouseva muoto. Meressä elävästä ja joissa kutevasta muodosta käytetään nimitystä steelhead ja koko ikänsä makeassa vedessä elävästä nimitystä kamloops.
Ensimmäinen kirjolohen mätierä tuotiin Suomeen Saksasta vuonna 1894. Suomeen kala on tullut etupäässä tanskalaisten kalanviljelylaitosten kautta. Rotu lienee "Kamloops", makeanveden muoto. Kalaa on istutettu Suomen luontoon moneen otteeseen ja istutetaan edelleen lähinnä virkistyskalastajien pyydettäväksi. Kirjolohi ei kovinkaan helposti lisäänny Suomen vesissä, sillä kesä on liian lyhyt mädin kypsymiselle. Kirjolohikannat ovat siksi istutusten varassa. Eurooppaan kirjolohta on tuotu 1800-luvun lopulta asti, ja viime vuosina sen viljely kalanviljelylaitoksissa on ollut runsasta.
Kalan ruokinnasta ympäristöön voi liueta fosforia. Fosforin liiallinen määrä vesissä rehevöittää vesistöjä. Kalanviljelyn typpi- ja fosforipäästöt olivat Suomessa 2012 alle 2 % kaikesta veteen liuenneesta fosforin kokonaismäärästä. Kirjolohen viljelyn kokonaispäästöt tuotettua ravintoenergiayksikköä kohti olivat 15 vuotta sitten samaa luokkaa kuin naudan- ja sianlihantuotannossa. Kirjolohi on määritelty yhdeksi sadasta maailmanlaajuisesti haitallisimmasta vieraslajista. Suomessa kirjolohi ei kuitenkaan lisäänny juurikaan luontaisesti, joten Suomessa kirjolohi ei ole haitallinen vieraslaji. Päästöjä voidaan merkittävästi vähentää maa-altaissa kiertovesikasvatuksella: vettä kierrätetään pumppaamalla sitä kasvatusaltaan ja puhdistuslaitteiston välillä. Kiertovesikasvatuksessa veden puhdistamiseen käytettävällä teknologialla pystytään pienentämään huomattavasti ravinnekuormitusta. Tyypillisesti fosforipäästöt ovat noin 20 prosenttia normaalista kalankasvatuksesta. Typpeä on vaikeampi poistaa, mutta tekniikoita kehitetään koko ajan. Menetelmä säästää myös vettä, koska uutta vettä tarvitaan vain 1–2 prosenttia kiertävän veden määrästä.