Mansikkasammakko

Mansikkasammakkopariskunnat huoltavat poikasia yhdessä. Naaras laskee kudun (enintään viisi munaa) lehdelle. Uroksen tehtäväksi jää pitää kutu märkänä virtsaamalla sen päälle. Nuijapäiden kuoriuduttua naaras kuljettaa ne selässään yksitellen puuhun. Puusta se etsii kasvin, jonka ympyrässä kasvavat lehdet muodostavat keskelleen syvennyksen, johon kerääntyy vettä. Naaras etsii kullekin nuijapäälle oman kasvin, minkä jälkeen se käy lähes kerran päivässä munimassa kunkin poikasen ravinnoksi korkeintaan viisi hedelmöittymätöntä munaa.

Urossammakot ovat reviiritietoisia, ja saattavat käydä alueelleen pyrkivän tunkeilijan kimppuun. Tällöin molemmat sammakot seisovat takajaloillaan, ja pyrkivät etujaloillaan kaatamaan vastustajansa maahan. Paini saattaa kestää kaksikymmentäkin minuuttia. Sen voittaa usein reviiriään puolustava yksilö, joka vastustajansa kumottuaan antaa tämän yleensä lähteä tiehensä.

Mansikkasammakko ei ole harvinainen, mutta sen kanta on kärsinyt Keski-Amerikan sademetsien hakkuista, ja yläilmakehän otsonikerroksen ohentumisen johdosta lisääntynyt ultraviolettisäteily on luultavasti vaikuttanut sammakoihin. Lisäksi siitä on tullut suosittu lemmikkieläin, mikä on vähentänyt merkittävästi luonnonvaraisia kantoja. Sammakon kirkkaanvärinen iho varoittaa sen myrkyllisyydestä, mikä suojaa sitä vihollisilta.