Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua.
Uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö kaula ja pitkänomainen pää. Koiraalla tummanvihreä pää, naaraalla punertava hapsottava takatukka. Nuoret koiraat ovat samanvärisiä kuin naaraat. Pituus 70 cm, siipien kärkiväli 95 cm, paino 1–2 kg. Ääni on karheaa korinaa.
Vanhin suomalainen rengastettu isokoskelo on ollut 12 vuotta 6 kuukautta 13 päivää vanha. Euroopan vanhin oli sveitsiläinen 14 vuotta ja 10 kuukautta vanha isokoskelo.
Isokoskelon pesimisalueita ovat Eurooppa, Pohjois-Aasia ja Pohjois-Amerikka. Euroopan pesimäkanta on 46 000 – 62 000 paria, joista 2 700 Britanniassa. Venäjällä pesii 10 000 – 20 000 paria. Isokoskelo pesii koko Suomessa ja kannan kooksi on arvioitu noin 25 000 paria. Suomen kanta on taantunut ja vuonna 2010 laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi.
Pohjoisimmat pesijät muuttavat vähän etelämmäksi järvien jäätyessä. Suomen koskelot muuttavat tyypillisesti Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan, lauhoina talvina ne jäävät Lounais-Suomen saaristoon.
Isokoskelon tyypillistä elinympäristöä ovat järvet, joet ja merenrannat.
Isokoskelo on kokosukeltaja, joka syö pikkukaloja, simpukoita ja äyriäisiä. Isokoskelot saalistavat ryhmänä siten, että esimerkiksi emo poikasineen ui viuhkamaisena muodostelmana kohti lahden tai poukaman pohjukkaa, ajaen edellään pikkukalaparvea. Lähellä rantaa kalaparvi kerääntyy yhteen, jolloin koskelot hyökkäävät ruokailemaan. Syksyllä ja keväällä voi nähdä aikuisten koskeloiden tekevän samoin, jopa kymmenien lintujen ryhminä.
Pesii puunkolossa, rakennuksen tai kiven alla, katajikossa tai pöntössä. Naaras munii toukokuussa 8–12 kellahtavaa munaa ja hautoo niitä 32–35 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti ja seuraavat heti emoaan lähimpään vesistöön, joka saattaa olla jopa kilometrin päässä pesästä. Isokoskelo puolustaa poikuettaan moniin muihin vesilintuihin verrattuna sangen tehokkaasti, ja se kantaa pieniä poikasia selässään, joskus useitakin samaan aikaan.
