Suku

Siniara

1 lajit

Siniara (Cyanopsitta spixii) on papukaijojen heimoon kuuluvan sukunsa Cyanopsitta ainoa edustaja. Se on hävinnyt luonnosta.

Siniaraa tavattiin vain pienellä alueella Brasiliassa, koska sen pesiminen oli ilmeisesti riippuvaista Tabebuia aurea -puusta. Alue käsitti Pernambucon ja Bahian osavaltiot.lähde? Sitä ei ole tavattu enää vuoden 2000 jälkeen. IUCN muutti siniaran uhanalaisuusluokituksen äärimmäisen uhanalaisesta luonnosta hävinneeksi vuonna 2019.

Vankeudessa elää noin 120 yksilöä. 78 niistä osallistuu kansainväliseen lisääntymisohjelmaan, jota johtaa the Institute Chico Mendes of Biodiversity Conservation (ICMBio), the Natural Heritage Branch of the Brazilian Government.Vankeudessa elävien yksilöiden sijainnit marraskuussa 2007:

Viimeisen kolmen vuoden aikana Al Wabra Wildlife Preservationissa on syntynyt 16 siniaraa, Loro Parquessa neljä ja ACTP:ssa kaksi.Kaikki AWWP:ssa syntyneet poikaset on kasvattanut henkilökunta, koska sitä on pidetty turvallisempana tapana kuin sitä, että lintupariskunta olisi kasvattanut ne itse. Kun vankeudessa elävää lintukantaa pidetään tarpeeksi vahvana, lisääntyville pareille annetaan mahdollisuus itse kasvattaa joitakin poikasiaan.

Kaikki syntyneet poikaset rengastetaan ja ensimmäisen terveystarkastuksen yhteydessä ne merkitään mikrosirulla.

Siniara on riippuvainen Tabebuia caraiba -puumetsistä, sillä se tarvitsee caraiba-puuta pesiäkseen.

näytä vähemmän