Meri

Labradorinmeri

91 lajit

Labradorinmeri on merialue Atlantin pohjoispäässä Grönlannin ja Kanadan välissä. Davisinsalmi yhdistää Labradorinmeren Baffininlahteen pohjoisessa ja Hudsoninsalmi Hudsoninlahteen lännessä. Labradorinmeri on syvimmältä kohdaltaan noin 3 400 metriä syvä. Pohjoisessa Davisinsalmen kohdalla jossa Labradorinmeri liittyy Baffininlahteen on meren syvyys enää alle 700 metriä. Kohdasta josta Labradorinmeri meri liittyy Atlanttiin se noin 1 000 kilometriä leveä.

Eläimet

Labradorinmeri on tärkeä ravintoalue lohille ja monille merinisäkkäille. Labradorinmeren länsi- ja pohjoisosat ovat jäässä joulukuusta kesäkuuhun. Talvisin meren ajojää on hylkeiden lisääntymisaluetta. Siellä synnyttävät poikasensa muun muassa grönlanninhylje ja kuplahylje. Meren alueella elää myös lukuisia valaslajeja kuten seitivalas, pohjoisenpullokuonovalas ja lahtivalas. Labradorinsorsaa esiintyi yleisesti 1800-luvulla alueella mutta se metsästettiin sukupuuttoon.

Labradorin ja Grönlannin rannikoilla olevilta matalikoilta kalastettiin ennen turskaa. Kalakantojen liikakalastuksen vuoksi ne ehtyvät ja alueella kiellettiin kalastus vuonna 1992. Katkarapujen pyydystys kasvoi merkittävästi 1900-luvun loppuvuosina. Alueelta kalastetaan edelleen kaupallisesti katkarapuja, silliä, koljaa, villakuoretta ja tuulenkaloja mutta kalastuskiitiöt ovat tiukkoja. Turskakannat eivät ole palautuneet niin nopeasti kun odotettiin. Syiksi on arveltu muun muassa sitä että villakuoreet söisivät turskan poikaset ennen kun ne ehtivät kasvaa suuriksi.

näytä vähemmän