Grönlanninhylje
1 lajit
Grönlanninhylje (Pagophilus groenlandicus, aiemmin Phoca groenlandica) on hyljelaji, joka elää Pohjois-Atlantilla ja Jäämerellä. Se on sukunsa Pagophilus ainoa laji. Grönlanninhylkeen kanta jakautuu kolmeen populaatioon, jotka eivät kuitenkaan ole omia alalajejaan.
Grönlanninhylje esiintyy vakituisena Pohjois-Atlantin, Jäämeren ja Vienanmeren rannikoilla Kanadan Newfoundlandissa, Grönlannissa, Islannissa, Norjassa ja Venäjällä. Satunnaisesti sitä tavataan Ranskan, Saksan, Skotlannin ja Yhdysvaltojen Virginian rannikkoalueilla. Laji luokitellaan elinvoimaiseksi, eli se ei ole uhanalainen.
Luulöytöjen perusteella tiedetään, että grönlanninhylje esiintyi viime jääkauden jälkeisenä aikana, 5 900–2 800 vuotta sitten eli ainakin noin 3 000 vuoden ajan, yleisenä myös Itämerellä. Suomessa löytöjä on tehty eniten Ahvenanmaalta. Monissa jäänteissä on ollut merkkejä siitä, että lajia metsästettiin; esimerkiksi Närpiöstä on löydetty grönlanninhylkeen luuranko, jonka niskassa oli luinen harppuunankärki. Laji hävisi Itämeren alueelta kivikaudella, kampakeraamisen ajan jälkeen, joskin Kempeleessä tutkitusta hautaröykkiöstä löytynyt grönlanninhylkeen kallo viittaisi siihen, että ainakin Perämerellä laji säilyi varhaisrautakaudelle asti. On arveltu, että ihminen metsästi tämän norppaa kömpelömmän hylkeen alueelta sukupuuttoon, varsinkin tappamalla keväisin sen ulkojäälle syntyneitä poikasia. Tosin myös Itämeren jääpeitteen, suolapitoisuuden ja ravintotilanteen muutoksilla on saattanut olla vaikutusta lajin alueelliseen häviämiseen.
Grönlanninhylje elää pääsääntöisesti merellä kelluvan ajojään päällä, ja voi ajelehtia jäälauttojen mukana pitkiäkin matkoja.
Grönlanninhylje (Pagophilus groenlandicus, aiemmin Phoca groenlandica) on hyljelaji, joka elää Pohjois-Atlantilla ja Jäämerellä. Se on sukunsa Pagophilus ainoa laji. Grönlanninhylkeen kanta jakautuu kolmeen populaatioon, jotka eivät kuitenkaan ole omia alalajejaan.
Grönlanninhylje esiintyy vakituisena Pohjois-Atlantin, Jäämeren ja Vienanmeren rannikoilla Kanadan Newfoundlandissa, Grönlannissa, Islannissa, Norjassa ja Venäjällä. Satunnaisesti sitä tavataan Ranskan, Saksan, Skotlannin ja Yhdysvaltojen Virginian rannikkoalueilla. Laji luokitellaan elinvoimaiseksi, eli se ei ole uhanalainen.
Luulöytöjen perusteella tiedetään, että grönlanninhylje esiintyi viime jääkauden jälkeisenä aikana, 5 900–2 800 vuotta sitten eli ainakin noin 3 000 vuoden ajan, yleisenä myös Itämerellä. Suomessa löytöjä on tehty eniten Ahvenanmaalta. Monissa jäänteissä on ollut merkkejä siitä, että lajia metsästettiin; esimerkiksi Närpiöstä on löydetty grönlanninhylkeen luuranko, jonka niskassa oli luinen harppuunankärki. Laji hävisi Itämeren alueelta kivikaudella, kampakeraamisen ajan jälkeen, joskin Kempeleessä tutkitusta hautaröykkiöstä löytynyt grönlanninhylkeen kallo viittaisi siihen, että ainakin Perämerellä laji säilyi varhaisrautakaudelle asti. On arveltu, että ihminen metsästi tämän norppaa kömpelömmän hylkeen alueelta sukupuuttoon, varsinkin tappamalla keväisin sen ulkojäälle syntyneitä poikasia. Tosin myös Itämeren jääpeitteen, suolapitoisuuden ja ravintotilanteen muutoksilla on saattanut olla vaikutusta lajin alueelliseen häviämiseen.
Grönlanninhylje elää pääsääntöisesti merellä kelluvan ajojään päällä, ja voi ajelehtia jäälauttojen mukana pitkiäkin matkoja.
