Laulujoutsen (Cygnus cygnus) on joutsenten sukuun kuuluva suuri, valkea sorsalintulaji. Sen nokka on keltainen, eikä nokan tyvessä ole mustaa kyhmyä toisin kuin kyhmyjoutsenella. Se on leimallisesti pohjoisen lintu, joka pesii Euraasian mantereen pohjoisosissa ja siirtyy talveksi etelämmäs sulan veden perässä. Niitä tavataan laajalla alueella, ja maailmanlaajuiseksi kannaksi arvioidaan noin 180 000 yksilöä. 1900-luvulla lajin kanta taantui muun muassa Suomessa ja Ruotsissa metsästyksen takia. Rauhoituksen ansiosta Suomessa kanta on toipunut 1940-luvun lopun paristakymmenestä lintuparista vuonna 2018 arvioituun 10 000 pariin. Vuonna 2014 syyskannan lukumääräksi arvioitiin 70 000 yksilöä.
Laulujoutsen syö pääasiassa kasviravintoa, jota se repii pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla. Se käyttää ravinnokseen kuitenkin myös pieniä selkärangattomia. Joutsenparit pariutuvat jo nuorena ja solmivat yleensä elinikäisen liiton. Pesän pari rakentaa pienelle luodolle tai matalikolle. Naaras munii 4–7 kermanvalkeaa munaa. Molemmat vanhemmat huolehtivat kesällä kuoriutuvista poikasista, jotka viettävät vielä ensimmäisen talvenkin vanhempien kanssa. Sukukypsäksi laulujoutsen tulee keskimäärin 4–5-vuotiaana.
Laulujoutsen on isona valkoisena lintuna ollut ihmisten kiinnostuksen kohde, ja laji esiintyykin kansanperinteessä ja taideteoksissa. Kalevalaisessa runoudessa puhutaan Tuonen joutsenesta, ja esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan maalauksen Lemminkäisen äiti taustalla lipuu laulujoutsen. Laulujoutsen on myös Suomen kansallislintu.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Ka
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Fo
FolivoreGr
GraminivorePu
PuolivesieläimetVe
VesilinnutEs
Esiyksilölliset eläimetLa
LaiduneläimetLaidunnus on ekologiassa tapahtuma, jossa saalistaja ei kuluta ravintokohdettaan loppuun, vaan syö vain osan siitä. Esimerkiksi verta imevä hytt...
Lu
LuonnonvarainenSe
SeurakuntaOv
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Re
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Yk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
So
Sosiaaliset eläimetDo
DominanssihierarkiaPa
ParveiluMi
MigraatioW
alkaaLaulujoutsenen pituus on 140–160 cm, siipien kärkiväli on 205–235 cm, ja se painaa noin 9–11 kg. Aikuisen linnun höyhenpeite on valkea ja nokka tyvestä keltainen ja kärjestä musta. Nuori lintu on harmaa, ja sen nokassa on jo nähtävissä aikuisen nokan kuviot, jotka eroavat nuoren kyhmyjoutsenen mustatyvisestä nokasta. Yksilöt voi erottaa toisistaan nokan keltaisen alueen muodon ja laajuuden perusteella. Sukupuolet ovat samanväriset, mutta koiras on naarasta suurempi.
Laulujoutsenen räpyläjalat ovat mustat. Jalkojen hyvin kehittyneen verenkierron ansiosta ne eivät kovallakaan pakkasella jäädy lumen tai jään pintaan kiinni. Sydämeen päin kulkeutuva jäähtynyt veri ja varpaisiin päin kulkeutuva lämmin veri ohittavat toisensa hyvin lähekkäin sijaitsevissa verisuonissa, jolloin kylmä veri lämpenee ja lämmin veri taas jäähtyy. Linnun varpaiden ja jalkojen alaosassa on vähän lihaksia, ja koska kylmyys entisestään vähentää kudosten hapentarvetta, jalat eivät tarvitse kovin paljon verta pysyäkseen riittävän lämpiminä. Jäätymisen uhatessa lintu voi lisäksi päästää kehonsa ääreisosiin enemmän lämmintä verta. Lisäksi lintu voi joko nostaa yhden koiven kerrallaan lämpenemään höyhenyksen sekaan tai painautua kokonaan jalkojensa päälle, niin että jalat ovat höyhenyksen suojassa.
Laulujoutsenen laulu on kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys, joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily. Sen lentäessä ei siivistä kuulu samanlaista voimakasta viuhuvaa ääntä kuin kyhmyjoutsenella.
Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin 150 päivää pitkä sulan veden jakso.
Vuonna 2006 maailmassa arvioitiin olevan noin 180 000 laulujoutsenta. Euroopassa arvioidaan talvehtivan yli 65 000 yksilöä. Kesällä Euroopan laulujoutsenten määrä on pienempi, mutta monet Siperiassa pesivät linnut muuttavat talveksi Tanskan salmiin ja Pohjanmerelle. Läntiseen Pohjois-Amerikkaan harhautuu toisinaan yksilöitä, jotka pesivät Koillis-Aasiassa. Japanissa talvehti vuonna 1988 noin 13 000 laulujoutsenta. Islannin joutsenet muuttavat Britteinsaarille.
Suomessa laulujoutsenta tavataan koko maassa eteläisintä rannikkoa myöten, mutta lajin pesimäkanta on edelleen vahvin Pohjois-Suomessa. Tämä on perua lajin rauhoitusta edeltäviltä ajoilta, kun tiheään asuttujen alueiden joutsenkanta tuhoutui täysin. Etelän rehevillä järvillä joutsenparit saavat enemmän poikasia kuin pohjoisessa, joten alueellinen jakauma on tasoittumassa. Suomen joutsenkannaksi laskettiin vuoden 2004 laajassa kartoituksessa 4 500 paria. Keväällä 2011 pesimäkanta oli arvioiden mukaan 5 000–7 000 paria, ja vuonna 2018 kannaksi arvioitiin jo 8 500–11 000 paria. Syyskannan arvioitiin vuonna 2014 olevan 70 000 yksilöä.
Suurentuva laulujoutsenkanta on herättänyt myös huolta, esimerkiksi metsähanhien ja muiden sorsien on pelätty taantuvan voimistuneen kilpailun myötä. Laulujoutsenen vaikutuksista metsähanhien kantaan Suomessa ei ole olemassa kattavaa tietoa. Sorsien tilanteesta tiedetään vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen perusteella, ettei laulujoutsenien asettuminen pesimään uudelle järvelle vaikuta siellä jo entuudestaan elävien sorsalintujen kantoihin.
Tanska on laulujoutsenen talvehtimisseutua, mutta siellä on havaittu muutamia pesiviä pareja.
Laulujoutsen välttää pesimistä kovin suurten järvenselkien äärellä. Pohjoisessa se pesii aapasoiden ja rämeiden lammissa. Etelämpänä se suosii reheviä lampia ja suojaisia järvenlahtia. Ravinnon saatavuus määrää reviirin koon: etelässä voi riittää kymmenkunta hehtaaria, mutta pohjoisessa reviiri voi olla satakin hehtaaria. Aivan viime vuosina on tavattu pesiviä pareja myös rehevissä merenlahdissa lähinnä Pohjanlahdella. Muuttomatkoillaan linnut pysähtyvät järville, estuaareille ja suojaisille rannikoille. Talvehtimisalueellaan laulujoutsenet elävät perinteisesti järvillä, soilla, tulvamailla, murtovesilaguuneissa ja pienillä lahdilla.
Laulujoutsen on muuttolintu, joka siirtyy etelämmäksi avoveden perässä. Suomesta laulujoutsenet muuttavat talvehtimaan eteläiselle Itämerelle, Pohjanmerelle ja Saksaan. Pisimmän matkan Suomesta on lentänyt Sallassa 1996 rengastettu yksilö, joka löytyi seuraavana talvena kuolleena Alankomaista, 2 163 kilometrin päässä rengastuspaikasta. Jotkin laulujoutsenet saattavat jäädä talveksi Suomeen, ja varsinkin leutoina talvina niitä jää runsaasti lounaisille merialueille. Keväällä joutsenet alkavat palata jo maaliskuussa, ja päämuutto on huhtikuussa. Syksyllä ne muuttavat vähitellen loka-marraskuussa vesistöjen jäätyessä, ja muutto jatkuu joulu-tammikuulle. Suomen yli muuttaa runsaasti myös läntisen Venäjän lintuja.
Laulujoutsenet muuttavat parvissa, joissa on lintuja muutamasta yksilöstä muutamaan kymmeneen. Joutsenilla ei tavata sellaisia satojen yksilöiden muuttoparvia kuin kurjilla. Parvet muuttavat auramaisena muodostelmana tai jonona pääasiassa aamulla ja aamupäivällä, mutta myös yöllä ja hämärissä. Avomerellä parvet lentävät usein lähellä vedenpintaa. Keväällä joillekin matalille ja ravinteikkaille, osittain sulaneille järville voi kerääntyä jopa 200–300 yksilön suurparvia lepäämään ja ruokailemaan.
Suomessa oli vuoden 2006 loppuun mennessä rengastettu kaikkiaan 1 076 laulujoutsenta, ja niistä oli saatu 3 393 löytöilmoitusta. Vanhin Suomessa rengastettu laulujoutsen on ollut 16 vuotta 8 kuukautta ja 12 päivää vanha. Euroopan vanhin oli 26 vuotta 6 kuukautta vanha Tanskassa rengastettu joutsen. Laulujoutsenia rengastetaan myös kaulan ympärille kiinnitetyllä värirenkaalla, jonka tunnuksen voi lukea kiikarilla tai kaukoputkella kaukaakin. Suomen Lapissa on rengastettu tällä tavalla jonkin verran joutsenia. Varsinkin Saksassa on rengastettu värirenkailla suuret määrät talvehtivia joutsenia, ja niistä on saatu runsaasti havaintoja muutto- ja pesimäpaikoilta. Myös Itä-Aasiassa, lähinnä Mongoliassa, on joutsenten värirenkaiden avulla saatu paljon uutta tietoa lajin elintavoista.
Laulujoutsen käyttää noin 75 prosenttia valveillaoloajastaan syömiseen syöden noin kilon kasvisravintoa päivässä. Laulujoutsen pystyy käyttämään ravinnokseen muun muassa vesikasveja, ruohoja ja ohraa. Se syö myös siemeniä, meheviä kasvinosia ja mustikoita. Laulujoutsen repii vesikasveja kuten kortteita ja uistinvitaa sekä niiden juuria järven pohjasta pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla. Se syö myös vesikasvien ilmaversoja, sekä vedessä eläviä äyriäisiä, nilviäisiä, hyönteisiä ja muita pieniä maa- ja vesiselkärangattomia. Muiden puolisukeltajien tavoin laulujoutsen pysyy ruokaillessaan veden pinnalla, mutta pitkän kaulansa ansiosta se ylettyy syömään kasvinosia jopa metrin syvyydeltä. Veden alta ruokaa hakiessaan se käyttää avukseen nokan ja kielen erittäin herkkää tuntoaistia ja nokan sarveisliuskojen avulla se erottelee kasvinosat mudasta.
Poikaset syövät aluksi proteiinipitoisia hyönteisiä pesäkummun lähiympäristöstä. Eläinravinto on kasvaville poikasille tärkeää, koska kasvit sisältävät vain vähän kasvuun tarvittavia proteiineja.. Poikaset alkavat harjoitella noin kuukauden ikäisenä vesikasvien syömistä.
Joutsenpari solmii elinikäisen liiton, mutta jos puoliso kuolee, saattaa toinen pariutua uudelleen. Englantilaisessa tutkimuksessa todettiin, että useimmilla laulujoutsenilla oli vain yksi pari elämänsä aikana, mutta joillakin yksilöillä havaittiin jopa neljä paria. Pariutuminen tapahtuu jo nuorena, ennen ensimmäistä pesintää. Näitä niin sanottuja kihlapareja voi tavata monin paikoin järvissä ja lammissa, joilta ne etsivät ja varaavat itselleen laajan reviirin, joka käsittää koko pesimälammen. Järvellä voi olla, koosta riippuen, useitakin pareja. Kyhmyjoutsen taas pesii myös tiiviissä yhdyskunnissa ainakin lounaissaaristossa, mutta sellaisesta ei ole laulujoutsenien osalta ainakaan Suomesta julkaistua tietoa. Laulujoutsenet vartioivat reviiriään erittäin tiukasti. Koiras karkottaa vieraat joutsenet väkivaltaisesti, ja sen on havaittu jopa tappaneen tunkeilijan. Naaras ei ole yhtä aggressiivinen mutta kannustaa koirasta tämän puolustaessa reviiriä. Joutsenet karkottavat pesänsä tuntumasta myös muita lintuja ja nisäkkäitä.
Joutsenpari kokoaa suuren pesäkekonsa vesikasveista, mudasta, turpeesta ja sammalista pienelle luodolle tai matalikolle suorantaisen lammen tai pikkujärven keskelle. Molemmat osallistuvat pesänrakentamiseen, mutta naaras tekee pääosan työstä. Rakennelma valmistuu viikossa, mutta sitä on korjailtava ajoittain. Pesäaineiden joukossa on pehmeitä kasvinosia, jotka kompostoituessaan vapauttavat lämpöä. Niiden hajotessa kesän mittaan pesä painuu matalammaksi. Joutsenet pesivät joka vuosi samalla järvellä tai lammella. Vanhastaan laulujoutsen on pesinyt järvillä, kyhmyjoutsen merenlahdilla. Molempien lajien kannat ovat vahvistuneet, mikä on aiheuttamassa kilpailua elintilasta. Vaikka kyhmyjoutsen on suurempi, myös laulujoutsenten on havaittu voittaneen taisteluja.
Naaras munii huhti-toukokuussa 4–7 kermanvalkeaa munaa, joita se hautoo 35–42 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat usean päivän mittaisen jakson aikana, sillä haudonta alkaa ennen kuin munamäärä on lopullinen. Haudonnan aikana munat vähitellen värjääntyvät ruskeiksi. Koiras vartioi pesän lähettyvillä ja häätää tunkeilijat kauemmas. Kun naaras poistuu pesältä ruokailemaan, se peittää munat huolellisesti pesäaineksilla. Molemmat huolehtivat poikasten hoidosta, mutta poikaset kykenevät ruokailemaan itsenäisesti heti pesästä lähdön jälkeen. Hyvin usein joutsenet pesivät niin pienellä lammella, ettei siitä löydy riittävästi ravintoa kasvavalle perheelle. Silloin vanhemmat johdattavat poikueensa jalan lähimmälle järvelle tai seuraavalle lammelle. Usein metsätaivalta voi kertyä satoja metrejä, enimmillään useita kilometrejä. Poikaset viettävät ensimmäisen talven vanhempiensa kanssa, ja joskus joukkoon liittyy edellisenkin vuoden poikasia. Poikaset oppivat lentämään 78–96 päivän ikäisinä. Koska poikasen kehittyminen munasta muuttokykyiseksi aikuiseksi vie keskimäärin noin 130 päivää, poikaset menehtyvät helposti, jos talvi tulee aikaisin. Esimerkiksi Suomen Lapissa vain kuutena kesänä kymmenestä olosuhteet ovat suotuisat pesinnän onnistumiselle. Laulujoutsenet tulevat sukukypsiksi 4–5-vuotiaina, joskus jo 3-vuotiaina.
Suomessa laulujoutsenien yleisin tapaturmainen kuolinsyy on sähköjohtoon törmääminen, sillä aikuisen laulujoutsenen kimppuun eivät petoeläimet käy kuin hyvin poikkeustapauksessa. Sen munia uhkaavat joskus pesärosvot, kuten korppi, kettu, minkki tai ahma. Myös kaakkurit, lapintiirat tai kuikat voivat ajaa joutsenet pois pesimäjärveltään. Molemmat puolisot puolustavat pesää ja onnistuvat yleensä suojelemaan munia ja poikasia.
Kattavaa tutkimusta laulujoutsenten taudeista tai loisista ei ole tehty, mutta ainakin Islannissa imumatojen (Trematoda) luokkaan kuuluvia halkiomatoja on löydetty runsaasti siellä pesivien laulujoutsenten elimistöstä. Kyseisen suvun loislajit ovat Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan yleisiä myös muilla suvun joutsenilla. Alankomaissa pesivien kyhmy- ja pikkujoutsenten tutkimuksissa on puolestaan tavattu myös useita Amidostomum cygni -lajin sukkulamatoja, jotka todennäköisesti loisivat myös laulujoutsenella.
Huhtikuussa 2006 Skotlannin itärannikolta löytyi kuollut laulujoutsen, jossa todettiin ihmiselle vaarallinen lintuinfluenssan H5N1-virus. Asiantuntijoiden mukaan virus oli samaa tyyppiä kuin hieman aiemmin Saksasta löydetyillä kuolleilla joutsenilla. Todennäköisesti joutsen oli kuollut jossain muualla ja merivirtaukset olivat kuljettaneet sen Skotlantiin. Suomessa ei ole tavattu kyseistä virusta.
