Keltasirkku (Emberiza citrinella) on keltainen sirkkuihin kuuluva varpuslintu.
Keltasirkku on 15,5–17 cm pitkä ja painaa noin 24–37 grammaa. Sen siipien kärkiväli on 23–29 cm.
Talvella koiraalla on kirkkaankeltainen pää ja vatsapuoli, ja ruskearaidallinen selkäpuoli. Sen sijaan kesällä koiraalla vain pää on keltainen, mutta muilta osin lintu on tummempi. Naaras on vaatimattomampi, ruskeampi, ja sen vatsapuolikin on raidallinen. Linnulla on siemensyöjälle tyypillinen jykevä nokka. Yläperä on punaruskea, ja tummassa pyrstössä on valkoiset reunasulat. Koiras on hieman kookkaampi. Nuori lintu ja koiras sulkasadon jälkeen muistuttavat naarasta. Keltasirkulla on sulkasato elo–syyskuussa, ja se kestää 7–8 viikkoa.
Keltasirkun ääni on korkea ”dsip”, varoittaa hyvin korkealla ”tsiiii”-äänellä. Laulu on korkea, laskeva, hento säe ”tsi-tsi-tsi-tsi-tsi-tsiii”, jota kuulee maaliskuulta alkaen. Lennossa päästettyä "drrp"-kutsuääntä voi erehtyä luulemaan pyrstötiaisen pärskähtelyksi.
Suomen vanhin rengastettu keltasirkku on ollut vähintään 8 vuotta, 11 kuukautta ja 23 päivää vanha.
Koko Eurooppa ja iso osa Aasiaa on keltasirkun pesimäaluetta. Suomessa se pesii lähes koko maassa, vain pohjoisimmassa Lapissa se on harvinainen. Suomen pesimäkanta on noin 1,1 miljoonaa paria, ja laji on elinvoimainen. Luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella keltasirkkua tavataan lisäksi ihmisen istuttamana vieraslajina Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Kaikkein pohjoisimmat populaatiot muuttavat vähän etelämmäksi talveksi. Suomalaisista keltasirkuista osa muuttaa Ruotsiin ja muualle eteläisen Itämeren alueelle lokakuussa, ja palaa maalis–huhtikuussa.
Keltasirkku viihtyy kaikenlaisilla avoimilla alueilla, joissa on kuitenkin jonkin verran puita tai pensaita. Yleisin se on vanhanaikaisessa maatalousympäristössä ja runsas myös siemenpuustoisilla hakkuuaukeilla, pellonreunoissa ja voimalinjoilla.
Muuttoaikoina keltasirkkuja tapaa pelloilla ja laitumilla, talvella viljavarastojen, latojen ja lintulautojen äärellä. Fasaanitarhoilla voi olla satapäisiä keltasirkkuparvia.
Syksyllä ja talvella keltasirkku syö siemeniä ja jyviä, lintulaudoilla se suosii kauranjyviä. Kesäaikaan ravinto koostuu enimmäkseen selkärangattomista ötököistä ja lieroista. Poikasia ruokitaan hyönteisillä.
Keltasirkun pesä on maassa hyvässä piilossa. Naaras munii huhti-toukokuussa 3–6, keskimäärin 4,5 harmahtavaa, tummatäpläistä munaa, joita se hautoo 12–13 vuorokautta.
Poikaset lähtevät pesästä ollessaan vielä lentokyvyttömiä noin 12 vuorokauden ikäisinä ja oppivat lentämään muutaman päivän päästä. Emot huolehtivat poikasista vielä viikon pari. Naaras voi munia vielä toisen pesueen, jossa munia on hieman vähemmän kuin ensimmäisessä. Keltasirkku tulee sukukypsäksi yksivuotiaana.
