Valkopäämerikotka

Aikuisilla valkopäämerikotkilla, sekä koirailla että naarailla, on tummanruskea väritys, joka peittää niiden rintaa ja selkää. Viiden ensimmäisen elinvuoden aikana pään, kurkun ja pyrstön ruskeat sulat kehittyvät valkoisiksi, ja näin muodostavat valkopäämerikotkalle ominaisen värityksen. Aikuisen linnun nokka ja jalat lisäksi vaihtavat väriä oranssinkeltaiseksi. Valkopäämerikotkan silmät ovat kellanruskeat. Naaraspuolinen valkopäämerikotka on hieman koirasta kookkaampi: noin 89–94 senttimetrin pituinen ja noin 5,8 kilogramman painoinen. Sen siipien väli voi olla jopa noin 2,3 metriä. Koiraspuolinen valkopäämerikotka on noin 76–86 senttimetriä pitkä ja painaa noin 4,1 kilogrammaa. Sen siipien väli vaihtelee yksilöittäin noin 1,8 metristä noin 2,1 metriin.

Aikuisella valkopäämerikotkalla on noin 7 000 sulkaa. Ne ovat muiden lintujen sulkien tapaan onttoja ja kevyitä, mutta vahvoja ja taipuisia. Lintu säätelee ruumiinlämpötilaansa höyhenpeitteensä avulla vaihtelemalla sulkiensa asentoa. Sulat ja höyhenpeite suojaavat lintua sekä kylmyydeltä että kuumuudelta. Sulkien avulla se myös suojautuu sateelta ja muulta kosteudelta. Sulat ovat tärkeitä myös lentämisen kannalta. Valkopäämerikotkan siivet ovat pitkät ja leveät. Valkopäämerikotkan siivet soveltuvat hyvin lentämiseen, ja se onkin voimakas lentäjä. Lentäessään se säästää energiaansa käyttämällä hyväkseen termiikkivirtauksia. Sen siivet ovat hyvin sopeutuneet tähän lämpimien ilmavirtojen käyttöön. Turbulenssia vähentääkseen valkopäämerikotkan siivet ovat muodostuneet suipoiksi ja siipien kärkihöyhenet toisistaan erkaantuviksi. Valkopäämerikotkan pyrstö on pään ja kurkun tapaan väriltään valkoinen. Sen avulla lintu tasapainottaa itseään ja jarruttaa laskeutuessaan. Pyrstön levittäytyvät sulat lisäävät myös termiikin vaikutusta linnun lentäessä. Valkopäämerikotka voi lentäessään nousta noin kolmen kilometrin korkeuteen ja saavuttaa yli 50 kilometrin tuntinopeuden.

Valkopäämerikotkan vahva ja terävä raatelunokka on tarkoitettu ravinnon nauttimiseen ja aseeksi. Lisäksi nokan kaartuva kärki sopii hyvin saaliin repimiseen. Lintu käyttää nokkaansa muun muassa myös itsensä ja parittelukumppaninsa sukimiseen ja poikastensa syöttämiseen. Naaraan nokka on koiraslinnun nokkaa suurempi. Myös valkopäämerikotkan kynnet on tarkoitettu saalistukseen ja itsepuolustukseen. Kotkat tappavatkin saaliinsa juuri kynsillään. Sekä nokka että kynnet ovat keratiinia ja kasvavat koko linnun eliniän. Vankeudessa elävän kotkan nokkaa on leikattava säännöllisesti, sillä se ei kulu samalla tavoin kuin vapaana elävällä yksilöllä. Valkopäämerikotkalla ei ole äänihuulia. Sen ääni syntyy alemmassa kurkunpäässä, joka on henkitorven alapäässä. Äänen on tarkoitus toimia muun muassa varoitus- ja soidinäänenä. Valkopäämerikotkan ääntä on usein kuvattu kimeäksi ja korkeaksi.

Ei juurikaan tiedetä, kuinka vanhaksi valkopäämerikotkat yleensä elävät luonnossa. Rengastettujen valkopäämerikotkien avulla on saatu selville, että laji voi luonnossa elää jopa yli 30-vuotiaaksi; luultavimmin valkopäämerikotka kuitenkin elää noin 20–30-vuotiaaksi. Vankeudessa valkopäämerikotka sen sijaan saattaa elää jopa yli 40-vuotiaaksi.