Amerikanvarpushaukka (Accipiter striatus) on pieni haukkojen heimoon kuuluva lintu. Yhdysvalloissa ja Kanadassa esiintyvistä lintuhaukoista se on pienin, mutta neotrooppisella alueella on muutamia pienempiä lajeja, kuten kolibrihaukka (Accipiter superciliosus). Taksonomia on epäselvä, sillä jotkut auktorit pitävät eteläisiä ryhmiä kolmena erillisenä lajina A. chionogaster, A. ventralis ja A. erythronemius.
Amerikanvarpushaukka on pieni lintuhaukka ja Pohjois-Amerikan pienin haukka. Koiraat ovat 23–30 cm pitkiä, ja niiden siipien kärkiväli on 42–58 cm. Ne painavat 82–115 g. Kuten yleensäkin lintuhaukoilla, naaraat ovat selvästi suurempia, keskimäärin 30 %, ja ne painavat varsin yleisesti yli puolet enemmän kuin urokset. Naaraiden pituus on 29–37 cm, niiden siipien kärkiväli on 58–68 cm, ja ne painavat 150–219 g. Siiven pituus on 14,1–22,9 cm, pyrstön 12–19 cm ja jalan 4,5–5,9 cm. Mitat ovat pohjoisen ryhmän, mutta soveltuvat myös muille alalajeille. Aikuisilla on lyhyet leveät siivet ja pitkä päästään neliömäinen pyrstö, jossa on musta-harmaa raidoitus ja usein valkoinen kärki. Siipien lentosulat näkyvät yleensä vain lennossa, ja ne ovat valkoiset mustin radoin. Koivet ovat keltaiset. Koukkunokka on musta, ja vahanahka on kellertävä. Höyhenyksen väri vaihtelee riippuen ryhmästä..
Lajia esiintyy laajalti Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Isoilla Antilleilla. Seuraavassa neljän ryhmän levinneisyyttä on kuvattu pohjoisesta etelään:
Sitä tavataan monenlaisissa metsätyypeissä, sekä havu- että lehtipuuvaltaisissa, etenkin tammimetsissä. Nimiryhmän suurimpien populaatioiden arvellaan esiintyvät lauhkean vyöhykkeen pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, mutta talvehtivan lämpimämmillä seuduilla etelämpänä. Alalajeja suttoni, madrensis (molemmat kuuluvat nimiryhmään), chionogaster ja ventralis, tavataan tropiikissa ja lauhkean vyöhykkeen ylängöillä lähinnä korkeuksissa 300–3 000 metriä, mutta toisinaan lähellä merenpinnan tasoa ja jopa 4 000 metrin korkeudessa. Erythronemius-ryhmää tavataan trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla ja niin alavilla kuin ylävilläkin alueilla.
Nämä linnut yllättävät ja saalistavat saaliinsa piilosta tai lentäessään yllättäen tiheän kasvillisuuden läpi. Ne suunnistavat taitavasti tiheiköissä, ja usein hyökkäys onnistuu, vaikka saalistusmenetelmä on haukan kannalta vaarallinen. Pääosa haukan saaliista on pieniä lintuja, etenkin laululintuja, kuten varpusia, kerttuleita, peippoja, peukaloisia, nakkeleita, tiaisia, turpiaaleja ja rastaita. Saalislinnut ovat olleet kooltaan 4,4-gramman rubiinipartakolibrista 577-gramman röyhelöpyyhyn, ja siinä välissä kaikki linnut voivat joutua saaliiksi. Yleensä urokset saalistavat pikkulintuja, kuten varpusia ja kerttuleita, ja naaraat tavoittelevat suurempaa saalista, kuten punarintarastaita ja kultatikkoja, niinpä sukupuolet eivät kilpaile saaliista. Nämä haukat myös hyötyvät pihalintujen ruokkijoista parasta saalista etsiessään. Usein ne kiskovat höyhenet saaliista jo paikan päällä tai puun oksalla. Joskus harvoin amerikanvarpushaukka syö jyrsijöitä, matelijoita, sammakkoja, käärmeitä ja suuria hyönteisiä.
Amerikanvarpushaukka rakentaa risupesän suureen havupuuhun tai lehtipuiden muodostamaan tiheikköön. Pesissä on havaittu 3–8 muna, mutta yleensä munia on 4–5. Munien koko on 37,6 x 30 mm ja ne painavat noin 19 g. Keräilijät arvostavat munia, koska ne ovat yllättävän värikkäitä ja niissä on monenlaisia merkkejä. Haudonta kestää keskimäärin 30 päivää. Poikasten kuoriuduttua naaraat ruokkivat niitä vielä 16–23 päivää, ja koiras puolustaa reviiriä ja saalistaa. Poikaset ovat lentokykyisiä noin kuukauden ikäisinä, mutta emot ruokkivat ja suojelevat niitä vielä neljä viikkoa. Amerikanvarpushaukat pesivät piilossa, ja ne ovat muutenkin pesimäaikana hyvin piilossa välttyäkseen suuremmilta petolinnuilta, kuten kanahaukoilta ja kyyhkyhaukoilta. Niiden muuttaessa aikuiset joutuvat toisinaan lintuja saalistavien suurempien petolintujen saaliiksi, etenkin muuttohaukan. Lajien chionogaster, ventralis ja erythronemius pesintää tunnetaan melko heikosti, mutta käyttävissä olevan tiedon perusteella ne eroavat tuskin lainkaan nimiryhmän tavoista
