Peukaloinen (Troglodytes troglodytes) on peukaloisten heimoon kuuluva varpuslintu. Se on toiseksi pienin Suomessa pesivä lintulaji; sitä pienempi on ainoastaan hippiäinen.
Peukaloisen pituus on vain 9–11 cm. Peukaloisen pyrstö on lyhyt ja useimmiten pystyssä. Peukaloinen on selkäpuolelta punaruskea ja vatsapuolelta ruskehtavanvalkea tummalla ja ohuella poikkiraidoituksella. Sillä on ruskehtavanvalkea silmäkulmanjuova sekä melko pitkä ja terävä, hieman alaspäinkaartuva nokka. Sukupuolet ja eri ikäluokat ovat samannäköisiä.
Vanhoilla peukaloisilla on täydellinen sulkasato kesällä pesinnän jälkeen. Nuoret linnut sulkivat höyhenpukuaan osittain ennen syysmuutolle lähtöä ja sen jälkeen ikäluokkien erottaminen maastossa on mahdotonta.
Peukaloisen varoitusääniä ovat rätisevä ”tserrr” ja kova, maiskahtava ”tsäk”. Peukaloisen laulu, joka on linnun pienen kokoon nähden voimakasta, koostuu metallinsointuisten äänien ja trillien sarjoista. Laulu muistuttaa rautiaisen laulua, mutta on polveilevampaa. Peukaloinen voi laulaa kaikkina vuodenaikoina.
Laji pesii lähes koko Euroopassa sekä osassa Keski- ja Itä-Aasiaa, Pohjois-Amerikkaa ja Pohjois-Afrikkaa. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa peukaloinen on muuttolintu.
Suomen peukaloiskanta on 50 000–120 000 pesivää paria. Vaikka kannan koko vaihtelee paljon eri vuosien välillä, on Suomen peukaloiskanta kasvanut 1940–1950-luvuilta lähtien.
Suomessa peukaloinen on muuttolintu, joka talvehtii Keski-Euroopassa. Se saapuu keväällä huhti-toukokuussa, ensimmäiset jo maaliskuussa, ja lähtee syksyllä syys-marraskuussa. Joitakin peukaloisia talvehtii Suomessa joka vuosi, pääosin lounaissaaristossa ja Etelä-Suomessa.
Peukaloinen pesii erityisesti ryteikköisissä metsissä, joissa on runsaasti aluskasvillisuutta, sekä rehevillä puronvarsilla. Sitä tavataan kuitenkin myös lähes puuttomilla saarilla, joilla on esimerkiksi pensasaitoja, kivikoita tai muureja. Keski- ja Etelä-Euroopassa peukaloinen pesii usein myös pihapiireissä.
Peukaloiset syövät hyönteisiä, hämähäkkejä, matoja ja muita selkärangattomia.
Keväällä koiraspeukaloinen valtaa pesimäpiirin ja alkaa puolustaa sitä tunkeilevilta lajikumppaneiltaan. Tiheä kasvillisuus sekä saniaispehkot, pystyjuurakot, kannot, maapuut, risukasat ja muut sellaiset paikat ovat sille mieleen. Koiras rakentaa useita, joskus jopa kymmenkunta lähes pallomaista pesää sammalesta, oksista ja lehdistä. Koiras esittelee pesärakennelmiaan naaraalle, joka valitsee niistä itselleen mieleisimmän. Naaras vuoraa pesän höyhenillä ja karvoilla ja munii sitten 6–8 valkoista munaa, joita se hautoo yksin 12–20 vuorokautta.
