Naali (Vulpes lagopus, aiemmin Alopex lagopus) on pohjoisen pallonpuoliskon tundralla elävä koiraeläimiin kuuluva petoeläin. Skandinaviassa ja Suomessa naali elää puurajan yläpuolisilla tunturi- ja vuoristoalueilla. Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.
Pä
PäiväeläimetKa
Kaikkiruokaiset eläimetRa
RaadonsyöjäMa
MaanpäällinenVa
Vanhat eläimetPe
PetoeläimetKa
Kaivavat eläimetNo
NomadiVi
ViviparousYk
Yksiavioiset eläimetYk
Yksinäiset eläimetSo
Sosiaaliset eläimetEi
Ei siirtolainenA
alkaaSö
Söpöjä eläimiäKa
Kanadan maakunnan eläimetLu
LumikkiNaali on kettua pienempi koiraeläin. Ruumiin pituus on 55–65 senttimetriä, hännän pituus 30–35 senttimetriä ja paino 2,5–8 kilogrammaa. Naalin säkäkorkeus on noin 30 senttimetriä. Naalilla on kaksi värimuotoa, joista napaketun turkki on talvisin kokonaan valkoinen ja kesäisin ruskeanharmaa. Siniketulla turkki on ympäri vuoden tumman sinertävänharmaa. Naalin tunnusomainen piirre onkin juuri tämä tuuhea ja valkoinen talvikarvapeite, joka paitsi suojaa sitä, on osoittautunut metsästyksen myötä myös yhdeksi lajin taantumisen syyksi.selvennä Sen myös sanotaan olevan maailman lämpimin karvapeite.kenen mukaan? Naalin korvat ovat lyhyet ja pyöreäpäiset, jotta ne eivät palellu helposti.
Naali elää pohjoisella napa-alueella Kanadassa, Alaskassa, Venäjällä, Grönlannin reunaosissa, Islannissa, Huippuvuorilla, Skandinaviassa ja Suomessa. Lajia on lisäksi istutettu Aleuteille. Naaleja kasvatetaan myös turkiseläiminä, jolloin niitä kutsutaan nimellä sinikettu.
Naali on aktiivisimmillaan hämärissä, jolloin se tulee esiin etsimään ruokaa. Sen pääravintoa ovat tunturisopulit ja jossain määrin myös myyrät. Vuosina, jolloin pikkujyrsijöitä on vähän, naali joutuu tyytymään esimerkiksi lintuihin, niiden muniin ja poikasiin sekä marjoihin ja haaskoihin.
Naali elää yksinään tai pareittain, mutta sen mukana voi olla ”auttajia”, kuten ketuilla. Lisääntymiskauden alkaessa helmikuussa naalipari perustaa reviirin, jota ne ylläpitävät poikaskauden ajan ja jonka rajat ne merkitsevät hajumerkein. Naali tekee pesäluolastonsa koivurajan yläpuolelle hiekkakumpareisiin tai kivilouhikoihin. Naalin tiineysaika on noin 51–53 vuorokautta. Toukokuun loppupuolella naalipariskunta synnyttää 2–4 poikasta. Poikaset pysyvät pesän lähettyvillä alkusyksyn.
Naalin on todettu kykenevän risteytymään ketun (Vulpes vulpes) kanssa.
Vaikka naalin kanta on maailmanlaajuisesti vahva ja elinvoimainen, on lajin tilanne huono Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Pohjoismaiden naalikanta oli alimmillaan 2000-luvun alussa, jolloin niitä oli vain noin 100 aikuista yksilöä. Vuonna 2008 julkaistun raportin mukaan naalin kanta oli vähitellen vahvistumassa tällä alueella, jolloin raportin mukaan maissa eli kaikkiaan noin 215 yksilöä, joista valtaosa oli Ruotsissa. Uusimpien raporttien mukaan kanta on edelleen vahvistumassa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, kannan ollessa vuonna 2021 arviolta 400 yksilöä tällä alueella. Vuoden 2022 arvion mukaan Suomessa naaleja liikkuu vuosittain 10–20.
Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Suosittuna turkiseläimenä naalia metsästettiin 1900-luvun alkupuolella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa niin, että se hävisi alueellisesti lähes kokonaan. Vielä 1900-luvun alussa laji oli Lapissa runsaslukuinen, ja talvella 1908–1909 naaleja vaelsi maan etelärannikolle asti. Naali rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940, mutta siitä huolimatta kanta ei ole toipunut. Suomessa kettukanta alkoi yleistyä naalin asuinalueilla vähitellen 1980-luvulla, mikä heikensi naalin elinmahdollisuuksia. Samoin naalilla on ollut ongelmia ravinnon saannissa. Melko säännönmukaisena toistuneet myyrien kannanvaihtelut katosivat 1900-luvun lopulla, mikä lisäsi naalin ahdinkoa.
Naali on edelleen Suomen uhanalaisin nisäkäslaji. Kanta vaihtelee jyrkästi sopulien ja muiden jyrsijöiden esiintymisen mukaan. Koko kannan kooksi arvioitiin Suomessa vuonna 2004 noin kymmenen yksilöä ja vuonna 2010 6–12 aikuista yksilöä. Vuonna 2016 havaintoja tehtiin 20 naalista. Luotettavia ja samalla ensimmäisiä havaintoja luonnonvaraiseksi oletetusta naalista vuosiin olivat havainnot Koillis-Lapista vuoden 2010 alkupuolelta, jolloin siitä saatiin riistakamerakuviakin. Myöhemmin DNA-testit kuitenkin osoittivat, että kyseinen yksilö oli karannut joltakin turkistarhalta. Enontekiöllä ja Utsjoella naalista tehtiin 2018 useita varmistettuja näköhavaintoja, ja Enontekiöllä todettiin yksi naalin käyttämä vanha pesä. Kyseessä oli vaeltava, ruokaa ja kumppania etsivä yksilö, joka sitten on jatkanut vaellustaan rajan taakse. Enontekiön tunturialueella viihtyi läpi kevään ja kesän 2020 kaksi naalia, jotka jopa asuttivat erästä vanhaa pesäpaikkaa ja olivat kaivaneet auki sen koloja. Kun pesä tarkistettiin heinäkuussa, huomattiin ettei pesintä kuitenkaan ollut onnistunut.
Suomessa havaittiin 2000-luvun ensimmäinen onnistunut pesintä heinäkuussa 2022. Sitä edellinen varmistettu pesintä tapahtui vuonna 1996 Utsjoen Paistunturilla. Suomessa naali joutuu kilpailemaan suuremman ketun kanssa ravinnosta ja varsinkin pesimäpaikoista, kun taas Ruotsin ja Norjan korkeilla tuntureilla ketut eivät menesty. Naalin elinmahdollisuuksia on yritetty parantaa metsästämällä kettuja sekä tarjoamalla naaleille ravinnoksi haaskoja ja muuta ravintoa. Norjassa ja Ruotsissa naalia ruokitaan koiranmuonalla, mikä on edistänyt kannan kasvua. Norjassa myös kasvatetaan naaleja ja vapautetaan luontoon. Naalien selviytymistä vaikeuttaa myös se, että niille ei ole enää tarjolla tarpeeksi susien ja ahmojen tappamia porojen haaskoja.
