Amerikanlapiosampi (Scaphirhynchus suttkusi) on sampiin kuuluva kalalaji. Lajia tavataan uhanalaisena Yhdysvalloista.
Amerikanlapiosampi kasvaa suurimmillaan 70–80 cm pitkäksi ja 2–3 kg:n painoiseksi. Ruumiinmuodoltaan amerikanlapiosampi on pitkänomainen ja leveäpäinen. Ruumiissa on kookkaita luusuomuja. Litteän kuonon puolivälissä on viiksisäikeitä. Amerikanlapiosampi on väriltään ruskehtavan oranssi ja luusuomut ovat tummempia. Kalan rinta-, selkä- ja pyrstöevät ovat oransseja ja muut evät vaaleita.
Amerikanlapiosammen alkuperäinen levinneisyysalue kattoi koko Mobile River -joen Mississipistä Alabamaan, mutta nykyään sitä tavataan vain Alabamajoesta muutaman sadan kilometrin matkalta. Amerikanlapiosampi elää syvissä vesissä lähellä hiekka- tai sorapohjaa. Kutuaika on maalis-huhtikuussa. Amerikanlapiosammen ravintoa ovat kalat ja vesihyönteiset.
Amerikanlapiosampi luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi. Kantaa uhkaavat kalastus, veden laadun heikentyminen ja patojen rakentaminen.
United States Fish and Wildlife Service ehdotti vuonna 1993 amerikanlapiosammen suojelua ja lisäämistä uhanalaisten lajien luetteloon. Tämä kuitenkin aiheutti vastustusta alabamalaisessa teollisuudessa. Suojelua vastustettiin esittämällä sen jo hävinneen tai kuuluvan samaan lajiin lapiosammen kanssa. USFWS veti suojeluehdotuksensa pois vuonna 1994. Asianajaja Ray Vaughan haastoi tapauksen vuoksi USFWS:n oikeuteen ja laji suojeltiin vuonna 2000.