Myskihärkä
1 lajit
Myskihärkä (Ovibos moschatus) on erittäin kylmällä tundralla elävä biisonia muistuttava vuohieläin. Se syö lähinnä ruohomaisia kasveja, mutta myös monenlaisia muita tundran kasveja, kuten puiden lehtiä ja jäkälää.
Myskihärän sarvet ovat lyhyehköt ja käyrät, jalat ovat lyhyet ja ruho vankka. Eläimellä on erittäin paksu turkki, jonka avulla se suojautuu kylmältä. Myskihärän nimi on sikäli harhaanjohtava, ettei sillä ole lainkaan myskirauhasia. Myskihärän kiima-aikainen hyvin voimakas tuoksu tulee todellisuudessa virtsasta.
Luonnonvaraisena näitä nautaeläimiltä näyttäviä, mutta lumivuohelle sukua olevia eläimiä elää Kanadan ja Grönlannin arktisilla alueilla. Myskihärkiä on vaihtelevalla menestyksellä istutettu lisäksi muun muassa pohjoiseen Siperiaan ja jopa Ruotsin ja Norjan tuntureille.
Eläin on sopeutunut hyvin kylmiin oloihin eikä viihdy lämpimässä. Runsaslumisessa maastossa myskihärällä on vaikeuksia kaivaa ravintonsa lumen alta, ja liian lämpimässä tämä eläin sairastuu helposti. Myskihärkä ei myöskään siedä kosteaa ympäristöä ja kilejä kuolee suojasäillä. Myskihärän kannalta on myös huonoa, jos lauhan ja pakkasen vuorottelu synnyttää maahan jäisen kuoren, niin ettei eläin kykene kaivamaan esimerkiksi juurakoita. Niinpä myskihärkä ei viihdy Arktiksessa alueella, jossa lumen paksuus on yli 100 cm ja/tai on usein suojasäitä. Lajin levinneisyyden etelärajana pidetään tundravyöhykkeen etelärajaa eli heinäkuun 10 °C keskilämpörajaa.
Myskihärkiä elää nykyisin alkuperäisenä ja luonnonvaraisena Kanadan tundran pohjoisosissa muun muassa Ellesmerensaarella ja Grönlannissa lähinnä saaren pohjois- ja itäosassa. Eräs myskihärkäpopulaatio on Grönlannin pohjoiskärjessä Pearynmaalla, jossa heinäkuun keskilämpö ei nouse yli +5 °C. Siellä myskihärkiä tavataan Bansenin, Jonannes V Jansenin, Werluf Trollen ja Adam Bieringin mailla. Myskihärkiä on myös Mylius Erichsenin maalla Danmark- ja Independence-vuonojen välissä. Viereisellä Kruununprinssi Christianin maalla Danmark-vuonon ympäristössä myskihärkiä ei juuri ole paitsi aivan etelässä. Muita populaatioita on muun muassa Ingefieldin maalla ja Thulen lähistöllä. Grönlannin jäätön itärannikko Germanianmaalta Jamesoninmaalle noin 70–80 leveyspiirien välissä on myskihärkäaluetta. Täälläkään heinäkuun keskilämpö ei nouse yli 5 °C:n. Grönlannin pohjoisilla myskihärkäalueilla tammikuun keskilämpö on -25–35 °C luokkaa. Grönlannin myskihärkiä on myös länsiosassa Diskon saaren lähellä. Grönlannin myskihärkiä on nykyäänkin eniten lähinnä pohjoisessa Pearyn maalla ja idässä Scoresbysundin pohjoispuolella. Myskihärkiä elää jopa erittäin kylmässä Pohjois-Grönlannissa laaksoissa, tosin tämä kanta ei ole vakaa. Baffininsaarella on vain joskus nähty myskihärkiä ja muutamia luita löydetty, laji ei elä saarella ehkä syvän lumipeitteen ja kosteiden talvien takia.
Alaskan alkuperäinen myskihärkäkanta metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvulla. Myskihärkää on onnistuneesti istutettu 1900-luvulla muun muassa kivikkoiselle ja lyhytkasvuiselle Dovren ylängölle Norjaan, mistä eläimet vaelsivat Ruotsin puolelle Tännäsiin Härjedaleniin. Vuonna 1986 julkaistussa Dovren kunnan vaakunassa on myskihärän kuva. Myskihärkiä elää istutettuina jonkin verran myös Siperian tundralla Taimyrin niemimaalla, missä laji viihtyy hyvin. Niitä on viety myös itäisen Siperian edustalla olevalle Wrangelinsaarelle. Grönlannissa siirrettiin 1960-luvulla 27 myskihärkää Länsi-Grönlannin Kangerlussuarqiin eli Söndre Strömfjordiin, missä alkujaan 27 eläimen kanta oli 1990-luvun puoliväliin tultaessa kasvanut jo 3 500 yksilön joukoksi. Laidun on siellä parempaa kuin lajin luontaisella elinalueella itärannikolla. Myskihärkiä on istutettu myös Luoteis-Grönlannin Qaanaaqiin ja Pohjois-Amerikassa Alaskaan ja Arktisille saarille, esimerkiksi Banksin saarelle, jossa elää nykyään suurin myskihärkäjoukko, noin 68 000 yksilöä. Sen sijaan Islannissa, Pohjois-Ruotsissa ja Huippuvuorilla toteutetut istutusyritykset epäonnistuivat ehkä liiallisen lämmön ja kosteuden takia, osin kannan pienuuden takia.
Myskihärkä (Ovibos moschatus) on erittäin kylmällä tundralla elävä biisonia muistuttava vuohieläin. Se syö lähinnä ruohomaisia kasveja, mutta myös monenlaisia muita tundran kasveja, kuten puiden lehtiä ja jäkälää.
Myskihärän sarvet ovat lyhyehköt ja käyrät, jalat ovat lyhyet ja ruho vankka. Eläimellä on erittäin paksu turkki, jonka avulla se suojautuu kylmältä. Myskihärän nimi on sikäli harhaanjohtava, ettei sillä ole lainkaan myskirauhasia. Myskihärän kiima-aikainen hyvin voimakas tuoksu tulee todellisuudessa virtsasta.
Luonnonvaraisena näitä nautaeläimiltä näyttäviä, mutta lumivuohelle sukua olevia eläimiä elää Kanadan ja Grönlannin arktisilla alueilla. Myskihärkiä on vaihtelevalla menestyksellä istutettu lisäksi muun muassa pohjoiseen Siperiaan ja jopa Ruotsin ja Norjan tuntureille.
Eläin on sopeutunut hyvin kylmiin oloihin eikä viihdy lämpimässä. Runsaslumisessa maastossa myskihärällä on vaikeuksia kaivaa ravintonsa lumen alta, ja liian lämpimässä tämä eläin sairastuu helposti. Myskihärkä ei myöskään siedä kosteaa ympäristöä ja kilejä kuolee suojasäillä. Myskihärän kannalta on myös huonoa, jos lauhan ja pakkasen vuorottelu synnyttää maahan jäisen kuoren, niin ettei eläin kykene kaivamaan esimerkiksi juurakoita. Niinpä myskihärkä ei viihdy Arktiksessa alueella, jossa lumen paksuus on yli 100 cm ja/tai on usein suojasäitä. Lajin levinneisyyden etelärajana pidetään tundravyöhykkeen etelärajaa eli heinäkuun 10 °C keskilämpörajaa.
Myskihärkiä elää nykyisin alkuperäisenä ja luonnonvaraisena Kanadan tundran pohjoisosissa muun muassa Ellesmerensaarella ja Grönlannissa lähinnä saaren pohjois- ja itäosassa. Eräs myskihärkäpopulaatio on Grönlannin pohjoiskärjessä Pearynmaalla, jossa heinäkuun keskilämpö ei nouse yli +5 °C. Siellä myskihärkiä tavataan Bansenin, Jonannes V Jansenin, Werluf Trollen ja Adam Bieringin mailla. Myskihärkiä on myös Mylius Erichsenin maalla Danmark- ja Independence-vuonojen välissä. Viereisellä Kruununprinssi Christianin maalla Danmark-vuonon ympäristössä myskihärkiä ei juuri ole paitsi aivan etelässä. Muita populaatioita on muun muassa Ingefieldin maalla ja Thulen lähistöllä. Grönlannin jäätön itärannikko Germanianmaalta Jamesoninmaalle noin 70–80 leveyspiirien välissä on myskihärkäaluetta. Täälläkään heinäkuun keskilämpö ei nouse yli 5 °C:n. Grönlannin pohjoisilla myskihärkäalueilla tammikuun keskilämpö on -25–35 °C luokkaa. Grönlannin myskihärkiä on myös länsiosassa Diskon saaren lähellä. Grönlannin myskihärkiä on nykyäänkin eniten lähinnä pohjoisessa Pearyn maalla ja idässä Scoresbysundin pohjoispuolella. Myskihärkiä elää jopa erittäin kylmässä Pohjois-Grönlannissa laaksoissa, tosin tämä kanta ei ole vakaa. Baffininsaarella on vain joskus nähty myskihärkiä ja muutamia luita löydetty, laji ei elä saarella ehkä syvän lumipeitteen ja kosteiden talvien takia.
Alaskan alkuperäinen myskihärkäkanta metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvulla. Myskihärkää on onnistuneesti istutettu 1900-luvulla muun muassa kivikkoiselle ja lyhytkasvuiselle Dovren ylängölle Norjaan, mistä eläimet vaelsivat Ruotsin puolelle Tännäsiin Härjedaleniin. Vuonna 1986 julkaistussa Dovren kunnan vaakunassa on myskihärän kuva. Myskihärkiä elää istutettuina jonkin verran myös Siperian tundralla Taimyrin niemimaalla, missä laji viihtyy hyvin. Niitä on viety myös itäisen Siperian edustalla olevalle Wrangelinsaarelle. Grönlannissa siirrettiin 1960-luvulla 27 myskihärkää Länsi-Grönlannin Kangerlussuarqiin eli Söndre Strömfjordiin, missä alkujaan 27 eläimen kanta oli 1990-luvun puoliväliin tultaessa kasvanut jo 3 500 yksilön joukoksi. Laidun on siellä parempaa kuin lajin luontaisella elinalueella itärannikolla. Myskihärkiä on istutettu myös Luoteis-Grönlannin Qaanaaqiin ja Pohjois-Amerikassa Alaskaan ja Arktisille saarille, esimerkiksi Banksin saarelle, jossa elää nykyään suurin myskihärkäjoukko, noin 68 000 yksilöä. Sen sijaan Islannissa, Pohjois-Ruotsissa ja Huippuvuorilla toteutetut istutusyritykset epäonnistuivat ehkä liiallisen lämmön ja kosteuden takia, osin kannan pienuuden takia.
