Tamarao
Kunta
Pääjakso
Alajakso
Luokka
Alaheimo
Suku
LAJIT
Bubalus mindorensis
Väestön koko
220-300
Elinikä
20-25 years
Paino
180-300
396-660
kglbs
kg lbs 
Korkeus
100-105
39.4-41.3
cminch
cm inch 
Pituus
2
7
mft
m ft 

Tamarao eli mindoronanoa (Bubalus mindorensis) on uhanalainen nautaeläin. Sitä tavataan ainoastaan Filippiineille kuuluvalla Mindoron saarella. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Täysikasvuisia yksilöitä on arveltu olevan enää vain muutamia satoja. Kannat ovat vähentyneet etenkin väestönkasvun ja maatalousalueen leviämisen takia.

Ulkonäkö

Tamarao on kooltaan pienehkö, mutta ruumiinrakenteeltaan vanttera. Esimerkiksi kesy vesipuhveli on yleensä jonkin verran hintelämpi. Painoa sillä on 200-274 kiloa. Ruumiin pituus on 220 cm ja säkäkorkeus 95–120 cm. Urokset ja naaraat ovat saman kokoisia. Tamaraoilla on lyhyt, mutta tiheä turkki, joka aikuisilla yksilöillä on harmahtavan musta ja keskenkasvuisilla punertavan ruskea tai harmaa. Punaisuus korostuu etenkin nuorilla vasikoilla. Jalkojen sisäpuolella, silmien yläpuolella, korvien sisäpuolella ja kaulassa on valkoisia kuvioita. Uroksilla ja naarailla on päästä melko suoraan taaksepäin kasvavat vantterat sarvet.

Video

Jakelu

Maantiede

Tamarao on Filippiineihin kuuluvan Mindoron saaren endeeminen laji. Aikanaan lajia tavattiin koko noin 9 735 km² kokoisella saarella. Sen levinneisyysalue on kuitenkin sittemmin pienentynyt. Vuonna 2015 sen levinneisyysalueen arvioitiin kattavan vain alle 10 000 hehtaaria saaren vuoristoisessa sisäosassa. Pääasialliset kolme kantaa esiintyvät vain suojelluilla alueilla. Joitakin eristäytyneitä ryhmiä on niiden ulkopuolella. Laji on ollut esihistoriallisella ajalla nykyistä laajemmalle levinnyt laji. Tutkijat ovat löytäneet esimerkiksi merkkejä sen esiintymisestä pleistoseeni kauden Luzonilla.

Näytä lisää

Tamaraon nykyisin käljellä olevat elinympäristöt koskematonta metsää tai aluiella, joilla metsää ja ruohikkoja kasvaa sekaisin. Aiemmin lajia tavattiin koko saarella myös esimerkiksi aukeilla ruohikkoalueilla, tiheissä bambumetsiköissä, soisilla jokilaaksoilla ja metsillä eri korkeuksissa aina 1 800 metrin korkeuksiin saakka.

Näytä vähemmän
Tamarao elinympäristökartta

Ilmastoalueet

Tamarao elinympäristökartta
Tamarao
Attribution-ShareAlike License

Tottumukset ja elämäntyyli

Jäkikasvunsa kanssa liikkuvia emoja lukuun ottamatta tamaraot viihtyvät yleensä yksin. Muille puhveleille tyypillisesti urokset ja naaraat kohtaavat ajoittain. Nykyiset elintavat saattavat olla tulosta ihmisen toiminnasta. Aikanaan tamaraot olivat suhteellisen kesyjä ja aktiivisa päivin. Nykyisin ne ovat aktiivisia hämärän aikaan ja melko aggressiivisia. Kohtaamiset ihmisten kanssa eivät ole kovin yleisiä, mutta tamaraon luonnetta on kuvailtu nurkkaan ajettuna hurjaksi. Keskenään tamaraot osoittavat aggressiota laskemalla päänsä ja heiluttamalla sitä puolelta toiselle. Varsinaisessa kamppailuissa tamaraot yleensä vain jahtaavat toisiaan. Vesipuhvelien tapaan tamaraot kylpevät usein mudassa.

Näytä lisää

Tamaraot syövät enimmäkseen ruohoja ja joskus myös bambujen versoja. Tamaraoiden lisääntyessä naaras on tiineenä 276-315 päivää ja saa yhden vasikan. Synnytys tapahtuu yleensä sadekauden jälkeen kesäkuun ja marraskuun välisenä aikana. Vasikat pysyttelevät emonsa luona kaksi- tai nelivuotiaiksi saakka. Ne voivat elää 20–25-vuotiaiksi.

Ihmisen ohella tamaraoilla ei ole Mindorolla lainkaan petoeläimiä.

Näytä vähemmän
Kausiluonteinen käyttäytyminen

Ruokavalio ja Ravitsemus

Väestö

Viitteet

1. Tamarao artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Tamarao
2. Tamarao IUCN:n punaisen listan sivustolla - https://www.iucnredlist.org/species/3127/50737640

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan